WELCOME TO SIMBA

Jollei mitään ole olemassa, silloin ei ole myöskään Tajuntaa; Tajunta ilman mitään tajuttavaa on mahdottomuus. Tajunta tajutakseen vain itsensä on sekin siis mahdottomuus; ennen kuin Tajunta voi tunnistaa itsensä tajunnaksi, sen pitää olla jonkun Tajunta. Jos se, mikä väitetään oivalletun, ei ole olemassa, niin tuo väittämä ei ole Tajunnasta.

Olkoon tiedon taso mikä hyvänsä, nämä kaksi – olemassaolo ja Tajunta – ovat selviöitä, itseisarvoja, joita ei voi sulkea pois tai evätä. Ne ovat muuntumattomia, ensisijaisia selvyyksiä, joita ei voi muuttaa missään toiminnassa, mihin ihminen ryhtyy, ei miltään osin hänen tietoisuutta eikä elämää sen ensimmäisestä hahmotellusta valonsäteestä laajimpaan hankittuun tietoisuuteen. Tiedetäänpä sitten kaikkein vähäisimmän hiukkasen muoto tai valtaisan aurinkokunnan koko rakenne, perusselviö pysyy samana eli, että tiedon kohde on olemassa ja että se kyetään tajuamaan. Olemassaolo on siis kuvioitunutta liikettä, jonka Tajunta tunnistaa ja määrittelee.

Tajunta on luontoon kuuluva tietoisuuden tunnistamisominaisuus - kyky hahmottaa se, mikä on olemassa.

Tuntemus ei ole passiivinen tila, vaan varsin aktiivinen toiminto. Tuntemuksen alemmalla tasolla vaaditaan monitoimitila, hermostollinen toiminto tekemään ihmiselle mahdolliseksi kokea aistihavainto ja nivoa yhteen erilaiset aistimukset havainnoiksi; tuo toiminto on automaattinen, tahdosta riippumaton; ihminen on tietoinen sen tuloksista, muttei itse toiminnosta. Korkeammalla, käsitteellisellä tasolla toiminto on psykologinen, valveutunut ja tahtolähtöinen. Kummassakin tapauksessa tuntemus on katkeamattoman toiminnan aktivoima ja ylläpitämä.

Suorasti tai epäsuorasti, jokainen Tajunnan toiminto johtuu jostain sen ulkopuolisen maailman aistimuksesta. Jokaiseen tuntemuksen tilaan liittyy jokin kohde, toisin sanoen jokin hahmotettava ja tulkittava sisältö. Ulospäin suuntautuminen on havainnon toiminto eli tapahtuu käsittämisen toiminto jostain ulkopuolisen kohteen olemassa olemisesta. Sisäinen tarkkailu puolestaan on sisäänpäin suuntautuvaa havainnointia – jonkun oman sisäisen maailman henkisen toiminnon havainnointia joistain olemassa olevista kuten ajattelemisesta, tuntemisesta, muistelemisesta jne. Se on suhteessa ainoastaan sisäiseen maailmaan niin, että Tajunnan vaihtelevat toiminnot voivat olla koettavissa, tajuttavissa, määriteltävissä tai viestittävissä. Tajunnallisuus on siis tietoisuutta jostakin. Tajunnan epäselvä tila on jonkin tai joidenkin havaintojen aiheuttama ristiriita.

Ensimmäiset ilmiselvät käsitteet ovat ”olemassaolo”, ”identtiteetti” (joka on olemassaolon seuraamus) ja ”Tajunta”. Voidaan opiskella, mikä on olemassa ja kuinka Tajunta toimii, mutta ei voida jäsentää (tai ”kokeilla) olemassaoloa niin kuin miten tai Tajuntaa millä tavoin. On olemassa jakamattomia primäärisyyksiä. (Yritys kokeilla niitä on itsessään ristiriitaisuus; se on sama kuin yrittäisi kokeilla ei-olevaisella, tai Tajuntaa tajuttomuudella.) Tajunta on siis eloonjäämisen perustarkoitus niille elollisille orgaaneille, joiden hallussa se on.

Ihmisen Tajunta on hänen vähiten tunnettu ja kuitenkin eniten hyväksi käytetty elintärkeä ”elin”. Useimmat luulevat, että Tajunta sellaisenaan on eräänlainen määrittelemätön ”lahja”, jolla ei ole luonnetta, ei erityistä identtisyyttä ja, juuri siksi, ei vaateita, ei tarpeita, ei sääntöjä asianmukaiseen tai asiattomaan käytettävyyteen. Yksinkertaisin osoitus tästä luulosta on ihmisten halukkuus valehdella tai olla vilpillinen, vääristää ja värittää todellisuutta perustelemalla, että ”Olen ainoa, joka tietää” tai ” mielestäni se on ...” jne. huolestumatta lainkaan, mitä tämä merkitsee toisen henkilön Tajunnalle ja mielelle, mitä estoja, jäljittämätöntä, tuhoisia häiriöitä se aiheuttaa, ja millaisia loukkaavia vaurioita voi tuollaisista ilmaisuista syntyä toiselle ihmiselle.

Tajunnan kontrollin menettäminen on ihmisen kokemuksista kaikkein loukkaavin: Tajunta, joka epäilee omaa tehokkuuttaan, on valtavan sietämättömässä tilassa. Silti ihmiset solvaavat, kumoavat ja näännyttävät tajuntojaan tavalla, jota he eivät hyväksyisi tehtävän edes heidän hiuksilleen, varpaankynsilleen tai vatsalleen, koska he tietävät, että jokaisella näistä kohteista on erityinen luonne, erityinen vaatimus tulla käsitellyksi. Ja, jos joku haluaa käsitellä niitä huolella, on tukkaa kammattava, varpaankynsi leikattava ja pidättäydyttävä syömästä sopimattomia ruokia ja myrkkyjä. Mutta entä ihmisen Tajunta? Luullaan, että se ei tarvitse yhtään mitään ja että se voi sulattaa ihan kaiken. Ainakin liian monet ihmiset luulevat niin. Ja he jatkavat luulemistaan samalla, kun he purkavat paineitaan psykologin sohvalla valittaen, että heidän mieli pitää heitä pysyvästi kauhuissaan ”ei minkään selkeän syyn takia”.

Totuus on kuitenkin, että ihmisen Tajunta omaa erityis-luonteen, erityisine tiedonkäsittelyyn ja havaintoanalyyseihin kohdistuvine tarpeineen, mikä ei ole loputtomasti mukautuva eikä näin ollen kykene muovautumaan vahamaisesti jokaiseen yksityiseen kiemuraan tai kaikkiin julkisiin toimivuuksiin.

Aivan kuten ihmisen fyysinen olemassaolo oli selkiintynyt, kun hän oivalsi sen perusajatuksen, että ”luonteen, ollakseen komennossa (lainalainen), täytyy olla tottelevainen, niin hänen Tajuntansa vapautuu, kun hän älyää, että ”luonteen, ollakseen ymmärretty, on toteltava” - että havainnonteon säännöt on sovellutettava olemassaolon lainalaiseen luonnonmukaisuuteen, hänen tiedonkäsittelyn yksilöllisyyteen.

Mystiikan tunnusmerkki on raa'an jääräpäinen kieltäytyminen hyväksymästä sitä tosiasiaa, että Tajunta muun olevaisen tapaan, omaa yksilöllisyyden ja että se on erityisen luonteen luonnonmukaisuus, toiminnallisuus erityisen tarkoituksen takia. Samalla kun sivistyneen yhteiskunnan kehittyminen on eliminoinut yhden mystillisen alueen toisensa jälkeen, ihmeisiin uskovien näkemys muodostuu heidän kiihkeistä yrityksistä säilyttää identiteetti Tajunnan hylättynä osatekijänä.

Ehdoton, mutta myöntämätön nykyfilosofian uusmystiikan peruste on mielikuva siitä, että vain sanomaton Tajunta voi saavuttaa valikoidun todellisuuden tietoisuuden, että ”oikean” tiedon on oltava lähteetön (ilman aihetta oleva), toisin sanoen, että se on saatu ilman minkäänlaista tiedonkäsittelyn tarkoitusta.

Jokaiseen olemukseen liittyy kaksi perusominaisuutta, näkemys tai ihmisen Tajunnan toiminto: sisältö ja toiminto – tietoisuuden sisältö ja Tajunnan toiminto harkittaessa sisältöä. Nämä kaksi ominaisuutta ovat perustavaa laatua olevia, kaikkien käsitteiden ymmärryksellinen yhteinen nimittäjä koskien Tajuntaa.

Tajunnan sisällön muodoista voidaan erottaa toimintamuoto Tajunnalle annetun olotilan aiheesta käsitteellisen toiminnan kautta. Aivan samoin, kuin voidaan määritellä kokonaisuuksien ominaisuudet, voidaan määritellä Tajunnan toiminnot sen sisällöistä ja havaita eroavuudet varsin monenlaisten toimintojen joukossa.

Esimerkiksi (aikuisen yksilön tasolla), jos mies näkee naisen kävelevän kadulla (varsinkin kesäisin), hänen Tajuntansa toiminto on havainto ja sen analysointi; jos nainen on kaunis, miehen Tajunnan toiminto on arvioiminen; jos hän kokee sisäisesti ihailun aiheuttamaa hyväksyntää ja mielihyvää, hänen Tajuntansa toiminto on tunteellisuus; jos hän pysähtyy katselemaan naista ja tekee johtopäätöksiä näkemästään, naisen olemuksesta, iästä, yhteiskunnallisesta asemasta jne, miehen Tajunnan toiminto on harkitsevan erittelevä. Jos mies myöhemmin palauttaa tapahtuneen mieleensä, Tajunnan toimintona on silloin muisteleminen, ja jos hänen mielestään naisen ulkonäkö olisi ollut parempi, mikäli tämän tukka olisi ollut vaalea mieluummin kuin ruskea ja pukunsa sininen mieluummin kuin punainen, miehen Tajunnan toiminto on kuvitteleminen.

Itsetutkistelun alueella aineellisuuden yksiköt, jotka on yhdistetty yksinkertaiseen sisältöön, ovat psykologisen toiminnon erityisiä tapahtumia. Psykologisen toiminnon mitattavia ominaisuuksia ovat sen kohteen sisältö ja intensiivisyys.

Sisältö on tavallisesti jokin ulkopuolisen maailman näkökohta (tai se johtuu jostain ulkoisesta näkemyksestä) ja on mitattavissa ulkoiselle maailmalle vaihtelevin, käyttökelpoisin mittausmenetelmin.

Psykologisen toiminnon intensiivisyys on automaattisesti esitetty, monien faktojen tulos: sen ulottuvuuden tulos, sen selvyyden tulos, sen tiedonkäsitteellistämisen ja motivaation tulos, henkisen voiman tason tai vaadittavan vaivannäön tulos jne.

Ei ole olemassa tarkkaa menetelmää psykologisen toiminnon intensiivisyyden mittaamiseksi, mutta – kuten värien sisällön muotoilussa – käsitteellistäminen ei vaadikaan tarkkaa mittausmenetelmää, vaan intensiivisyyden taso voidaan mitata arvioiden, vertailevalla asteikolla.

Esimerkiksi ilontunteen intensiivisyys heijastettuna tiettyihin tosiasioihin vaihtelee näiden faktojen tärkeyden mukaan henkilön omassa arvojärjestyksessä; se vaihtelee vaikkapa sellaisissa tapauksissa kuin uuden puvun ostamisessa tai saadussa palkan korotuksessa tai mentäessä naimisiin rakastetun kanssa. Ajattelemistoiminnon ja vaadittavien älyllisten ponnistusten intensiivisyys vaihtelee niiden laajuuden mukaan; se vaihtelee, jos joku tajuaa käsitteen ”taulukkotieto” tulkitessaan 3x3=9 tai käsitteen ”oikein”, kun hän ymmärtää, että 2 e = mc2.

"Existence exists—and the act of grasping that statement implies two corollary axioms: that something exists which one perceives and that one exists possessing consciousness, consciousness being the faculty of perceiving that which exists.

If nothing exists, there can be no consciousness: a consciousness with nothing to be conscious of is a contradiction in terms. A consciousness conscious of nothing but itself is a contradiction in terms: before it could identify itself as consciousness, it had to be conscious of something. If that which you claim to perceive does not exist, what you possess is not consciousness.

Whatever the degree of your knowledge, these two—existence and consciousness—are axioms you cannot escape, these two are the irreducible primaries implied in any action you undertake, in any part of your knowledge and in its sum, from the first ray of light you perceive at the start of your life to the widest erudition you might acquire at its end. Whether you know the shape of a pebble or the structure of a solar system, the axioms remain the same: that it exists and that you know it . . . Existence is Identity, Consciousness is Identification.

Consciousness is the faculty of awareness—the faculty of perceiving that which exists.

Awareness is not a passive state, but an active process. On the lower levels of awareness, a complex neurological process is required to enable man to experience a sensation and to integrate sensations into percepts; that process is automatic and non-volitional: man is aware of its results, but not of the process itself. On the higher, conceptual level, the process is psychological, conscious and volitional. In either case, awareness is achieved and maintained by continuous action.

Directly or indirectly, every phenomenon of consciousness is derived from one’s awareness of the external world. Some object, i.e., some content, is involved in every state of awareness. Extrospection is a process of cognition directed outward—a process of apprehending some existent(s) of the external world. Introspection is a process of cognition directed inward—a process of apprehending one’s own psychological actions in regard to some existent(s) of the external world, such actions as thinking, feeling, reminiscing, etc. It is only in relation to the external world that the various actions of a consciousness can be experienced, grasped, defined or communicated. Awareness is awareness of something. A contentless state of consciousness is a contradiction in terms.

The first and primary axiomatic concepts are “existence,” “identity” (which is a corollary of “existence”) and “consciousness.” One can study what exists and how consciousness functions; but one cannot analyze (or “prove”) existence as such, or consciousness as such. These are irreducible primaries. (An attempt to “prove” them is self-contradictory: it is an attempt to “prove” existence by means of non-existence, and consciousness by means of unconsciousness.)

Consciousness—for those living organisms which possess it—is the basic means of survival.

Man’s consciousness is his least known and most abused vital organ. Most people believe that consciousness as such is some sort of indeterminate faculty which has no nature, no specific identity and, therefore, no requirements, no needs, no rules for being properly or improperly used. The simplest example of this belief is people’s willingness to lie or cheat, to fake reality on the premise that “I’m the only one who’ll know” or “It’s only in my mind”—without any concern for what this does to one’s mind, what complex, untraceable, disastrous impairments it produces, what crippling damage may result.

The loss of control over one’s consciousness is the most terrifying of human experiences: a consciousness that doubts its own efficacy is in a monstrously intolerable state. Yet men abuse, subvert and starve their consciousness in a manner they would not dream of applying to their hair, toenails or stomachs. They know that these things have a specific identity and specific requirements, and, if one wishes to preserve them, one must comb one’s hair, trim one’s toenails and refrain from swallowing rat poison. But one’s mind? Aw, it needs nothing and can swallow anything. Or so most people believe. And they go on believing it while they toss in agony on a psychologist’s couch, screaming that their mind keeps them in a state of chronic terror for no reason whatever . . .

The fact [is] that man’s consciousness possesses a specific nature with specific cognitive needs, that it is not infinitely malleable and cannot be twisted, like a piece of putty, to fit any private evasions or any public “conditioning.”

Just as man’s physical existence was liberated when he grasped the principle that “nature, to be commanded, must be obeyed,” so his consciousness will be liberated when he grasps that nature, to be apprehended, must be obeyed—that the rules of cognition must be derived from the nature of existence and the nature, the identity, of his cognitive faculty.

The hallmark of a mystic is the savagely stubborn refusal to accept the fact that consciousness, like any other existent, possesses identity, that it is a faculty of a specific nature, functioning through specific means. While the advance of civilization has been eliminating one area of magic after another, the last stand of the believers in the miraculous consists of their frantic attempts to regard identity as the disqualifying element of consciousness.

The implicit, but unadmitted premise of the neo-mystics of modern philosophy, is the notion that only an ineffable consciousness can acquire a valid knowledge of reality, that “true” knowledge has to be causeless, i.e., acquired without any means of cognition.

Two fundamental attributes are involved in every state, aspect or function of man’s consciousness: content and action—the content of awareness, and the action of consciousness in regard to that content. These two attributes are the fundamental Conceptual Common Denominator of all concepts pertaining to consciousness . . . .

To form concepts of consciousness, one must isolate the action from the content of a given state of consciousness, by a process of abstraction. Just as, extrospectively, man can abstract attributes from entities—so, introspectively, he can abstract the actions of his consciousness from its contents, and observe the differences among these various actions.

For instance (on the adult level), when a man sees a woman walking down the street, the action of his consciousness is perception; when he notes that she is beautiful, the action of his consciousness is evaluation; when he experiences an inner state of pleasure and approval, of admiration, the action of his consciousness is emotion; when he stops to watch her and draws conclusions, from the evidence, about her character, age, social position, etc., the action of his consciousness is thought; when, later, he recalls the incident, the action of his consciousness is reminiscence; when he projects that her appearance would be improved if her hair were blond rather than brown, and her dress were blue rather than red, the action of his consciousness is imagination.

In the realm of introspection, the concretes, the units which are integrated into a single concept, are the specific instances of a given psychological process. The measurable attributes of a psychological process are its object or content and its intensity.

The content is some aspect of the external world (or is derived from some aspect of the external world) and is measurable by the various methods of measurement applicable to the external world. The intensity of a psychological process is the automatically summed up result of many factors: of its scope, its clarity, its cognitive and motivational context, the degree of mental energy or effort required, etc.

There is no exact method of measuring the intensity of all psychological processes, but—as in the case of forming concepts of colors—conceptualization does not require the knowledge of exact measurements. Degrees of intensity can be and are measured approximately, on a comparative scale. For instance, the intensity of the emotion of joy in response to certain facts varies according to the importance of these facts in one’s hierarchy of values; it varies in such cases as buying a new suit, or getting a raise in pay, or marrying the person one loves. The intensity of a process of thought and of the intellectual effort required varies according to the scope of its content; it varies when one grasps the concept “table” or the concept “justice,” when one grasps that 2 + 2 = 4 or that e = m

=============================================`====================================

”Totisesti minä sanon teille; tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennen kuin näkevät Jumalan valtakunnan tulevan voimassaan.” (Markus 9:1)

Edellä oleva Jeesuksen toteamus on kaksi merkityksellinen. Ensiksikin se tarkoittaa, että kaikki se, mitä hän on kertonut kansalle, tapahtuu ihmisen fyysisen eliniän aikana eikä sen jälkeen, ja toiseksi, että Jumalan valtakunta on se onnellisuuden tila, joka rakentuu ihmiseen itseensä (Luukas 17:21), kun tämä alkaa palvella totuutta ja oikeudenmukaisuutta. Nuo edellä mainitut Raamatun kohdat ovat hyvin merkittäviä eikä niiden perusteella pitäisi olla epäilystäkään siitä, mistä ihmisen tulee etsiä ”Jumalan eli Taivasten valtakuntaa” Uudessa Testamentissa kerrottujen ohjeiden mukaisesti. Samaisten sitaattien perusteella on ymmärrettävä myös koko Jeesuksen ympärille rakennettu filosofia ja siihen kuuluvat elämänohjeet jokaiselle yksittäiselle ihmiselle kuin myös kaikille sukupolville. Jeesushan oli sanojensa mukaan ”tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6), joten jos jokin on totuus, ei siitä voi olla poikkeamaa mihinkään suuntaan. Näin ollen Jeesuksen sanoja ja toimintaa, vaikkei häntä todellisuudessa olisi koskaan ollut olemassakaan, ei pidä tarkastella muuten kuin nojautuen siihen, mitä hänen on kerrottu opettaneen kuulijoilleen omana aikanaan. Tutustuttaessa Uuteen Testamenttiin, ei pidä asettaa Jeesuksen näkemyksiä miltään osin kyseenalaiseksi, vaikka hänen olemassaolonsa näyttääkin varsin epätodennäköiseltä, vaan hänen sanoihin on perehdyttävä kaikella sillä johdonmukaisuudella, mikä niihin sisältyy ja jota johdonmukaisuutta on sittemmin on käytettävä kaikkiin omassa elämässä tehtäviin henkilökohtaisiin havaintoihin ja niistä syntyneisiin päätöksiin oikean käytöksen valitsemiseksi kulloinkin vallitsevaan elämäntilanteeseen.

Pohdiskellessaan Jeesuksen sanoja, on yksilön verrattava niitä vain ja ainoastaan omiin elämänkokemuksiin ja tuntemuksiin, sillä kellään toisella ihmisellä ei ole eikä voi olla todellisempia vertailukohteita kuin mitä kunkin yksilön omakohtaiset tuntemukset ja kokemukset ovat. Kukin yksityinen ihminen voi sitten suorittamiensa vertailujen perusteella selkeästi ja rehellisesti todeta, kuinka pitkälle omat kokemukset ja tuntemukset ovat olleet samat kuin Jeesuksella on kerrottu olleen aikanaan, ja tällä tavoin ehkä laajemmin ymmärtää hänen avullaan ihmisten tietoisuuteen siirrettyä sumerilais-kreikkalaista elämänfilosofiaa koskien yksilön vastuuta ja velvoitteita itseään sekä lähimmäisiään (niin kanssaihmisiä kuin ympäristöäkin) kohtaan, sekä samalla jokaisen ihmisen oikeutta noudattaa omaa, yksilöllistä totuutta elämässään.

Suoritettavan vertailun tuloksena käsittää helposti tapojen ja keinojen, joilla ihminen Jeesuksen mukaan voi saavuttaa ”Taivasten valtakunnan ja sen mahdollistaman iankaikkisen elämän”, olevan edelleenkin aivan samat kuin hänen itsensä esittämät, ja sellaisena ne myös pysynevät hamaan ikuisuuteen. Niitä on kuitenkin tämän päivän ihmisen yhtä vaikea löytää ja noudattaa, kuin mitä ne ovat olleet aina aikojen alusta lähtien, sillä mielen minuuksien asettamat lihalliset vaatimukset vaikeuttavat oman totuuden löytymistä, kuin myös sen yksilöllistä seuraamista ja noudattamista. Moni ihminen on joutunut toteamaan Jeesuksen filosofian paikkansa pitävyyden ja täydellisen toimivuuden omassa elämässään, mutta… On vaikea edes hahmottaa laisinkaan sellaista ohjeellisuutta, mitä kirkko tai muut kanssaihmiset tulkitsevat Jeesuksen tarkoittaneen opetuksellaan. Edes omaa minuuttaan ei kykene tunnistamaan, mikäli yrittää nähdä ja ymmärtää elämänsä ja siihen liittyvät totuudet erilaisten uskontojen tulkitsemalla ja tyrkyttämällä tavalla. Johan se ristiriita, mikä vallitsee uskomisen ja totuuden tietämisen välillä, tekee mahdottomaksi noudattaa esimerkiksi kirkon oppeja, olivatpa ne sitten ortodoksisia tai katolisia, anglikaanisia tai lutherilaisia, mikäli ihminen haluaa elää totuudellisesti ja täydellisesti (Matt. 5:38) omana itsenään.

Kaikesta huolimatta ihmisen tulisi olla elämässään vain ja ainoastaan totuudellinen (Matt.5:48). Valitettavasti yhteisöissä toimivat monet erilaiset uskonnolliset vakaumukset tekevät hänelle omakohtaisen totuuden etsimisen, sen löytämisen ja siinä pysymisen äärettömän vaikeaksi, jopa ylivoimaiseksi. Tässä tosiasiassa ei liene kuitenkaan mitään uutta tai outoa, sillä totesihan ”Mestari” itsekin aikanaan, kuten alussa mainittu lainaus Raamatusta osoittaa; vain muutamalle on ”Jumalan valtakunnan” löytäminen itsestään mahdollista.

Eli; Jeesuskin toi ilmi julistuksessaan, ettei ihmisten joukossa ollut kuin muutama sellainen, joka elämänsä aikana löytää “Jumalan valtakunnan ja sen kuninkaan” itsestään ja että kaikki hänen julkituomat ja julistamat totuudet voivat tapahtua jokaiselle vain tässä elinajassa eikä suinkaan enää hänen ruumiillisen kuoleman jälkeen! Näin ollen noissa kahdessa edellä mainitussa näkemyksessä on koko Jeesus-tarinan ja sen ympärille kehitetyn kristillisyyden kautta annettava oppi ja autuus yksityiselle ihmiselle.

Vaikka Jeesuksen kerrotaan elinaikanaan osoittaneen selkeästi syyttävän sormensa papistoon, hallintoon, kirjan- ja lainoppineisiin, niin vieläkin, lähes kahden tuhannen vuoden jälkeen, hänen sanoja käytetään väärin tulkittuina kaupallisina välikappaleina hyödyttämään juuri noita samoja valtapiirejä (valtioiden hallintoja, kirkkoja ja monilukuisia uskonlahkoja jne.), jotka yksinkertaisen ihmisen tunne-elämään vetoamalla sekä tätä kuvitteellisella “helvetillä” pelottelemalla ja olemattomia toiveita jostain kuoleman jälkeisestä “ihmemaasta” synnyttämällä saavat kerättyä itselleen roimasti maallista hyvinvointia ja ulkokullaisuutta. Siis aivan päinvastoin, kuin mitä Jeesus opetti, että ihmisen on ensin luovuttava kaikesta omistamastaan ja annettava se sitä tarvitsevalle, ennen kuin hän voi lähteä tavoittelemaan itselleen henkistä hyvinvointia, ns. “Taivasten valtakuntaa“. (Luuk. 14:33, 18:27 - 30).

Mutta menkäämme asioissa taaksepäin aina siihen hetkeen, kun kaikki olevainen syntyi ja alkoi kehittyä kohti nyt elettävää aikaa. Tuohon kyseiseen hetkeen palaamiseen ei suinkaan riitä ne oletetut 4,5 miljardia vuotta, jotka telluksemme on katsottu olleen olemassa, vaan kaikkeuden alusta on tähän päivään mennessä kulunut mahdollisesti jopa 2 kertaa tuo 4,5 miljardia nykyisin oletettua vuotta tai vieläkin kauemmin. Joka tapauksessa kaikki olevainen on lähtöisin siitä hetkestä kun Tajunta ilmestyi.....

”Neither shall they say, Lo here! or Lo there!, for behold, the kingdom of God is within you.”(St. Luke. 17:21)

This point of Holy Bible is extremely noteworthy and on the basis of that nobody ought to be any more dubious, where the human being has to seek God and the kingdom of God in accordance with advices of New Testament. On the basis of that quotation of Holy Bible above, we have to understand whole that philosophy and teaching, which has been developed to be, what Jesus has said as a guiding principle for every single human being. According to his own words, Jesus was “the way, the truth and the life” (St. John 14:6). If something is truth, there can not be any divergence in any direction. In that case the words and acts of Jesus shall not be explained in other way than holding to that, (in spite of speculation, if he has ever been existing or not) what there is written about his teaching at his time. When we are becoming acquainted with New Testament, we ought not to doubt the views of Jesus in any way, even if his real existence seems to be very questionable, but we shall take an attitude to his words with the clean logicalness, which is included in those words. That logicalness shall then be used for every personal observation, which an individual will make during his life and for the conclusion, on whose basis he has then to choose the best behaviour for every situation in his life.

Reasoning the words of Jesus, the individual must compare them with his own experience of life and feelings, because no other human being can have more true points of comparison than him in his own ones. Everyone can en realize by the made comparisons very clearly and honestly, how well his own experiences and feelings have been similar with feelings of Jesus at his time and in that way understand better and more widely his philosophy of life, this existence concerning the responsibility and liabilities of an individual towards himself and his neighbours (as well towards fellow-men as the environment too), and also the right of every human being to follow his own, personal truth in his own life. As result of that comparison the individual can easy realize, that the manners and ways, which help him to get “the kingdom of God and the eternal life there”, are still today the same as which Jesus was speaking about at his time, and those manners and ways will stay unchanged for ever unto eternity. Those manners and ways are, however, equal hard to find today as what they have been since the beginning of time, because the fleshly needs and wills, claimed by ego of mind, make the seeking of own perfect truth of an individual very difficult, and following that truth almost impossible.

Lot of people have been obliged to realize in their own life too, that the philosophy of Jesus holds good, but…It is very hard to perceive at all that kind of normative, which the churches and the other religious fellow-men do interpret what Jesus did mean by his teaching. If the human being does try to understand his life and all truths of it, it's even impossible to know one's own personal ego if that must happen in the same way like different religions do and how they interpret and impose the teaching of Jesus. Already that contradiction, which does exist between the belief and knowledge, does make it impossible to follow the doctrines of churches; even if they are orthodox or catholic, Anglican or Lutheran, if the man wants to live truthfully and statutorily. Man should be just and only truthful, because the truth is the only way to be perfect in that mean, what the man really is (St. Matt.5:48). Unfortunately many religious “truths” being found among societies, do make difficult, even impossible to seek the personal truth, to find that and to live with it for good. In this fact is well nothing new, because even the Jesus himself emphasized at his time, that: “Verily I say unto you, that there be some of them that stand here, which shall not taste of death, till they have seen the kingdom of God come with power.” (St. Mark. 9:1) In other words, Jesus did indicate in his manifesto, that among the people were only few, which will find and see the kingdom of God within them, and all the things expressed by Jesus may happen only during the life of human being before his fleshly, physical death, but not after that. In other words: the whole teaching and salvation of Jesus Christ, was he either imaginary or real person, is adduced in two sentences for the human being; be truthful, and the kingdom of God is within the human being himself, not somewhere else.

Even if there is expressed very clearly, that Jesus designate unambiguously his accusing words to clergy, administration of society, scribes and jurists, so even today, almost 2000 years after his time, his words are used wrongly interpreted as commercial means to benefit for those same holders of power (governments of states, churches, numerous different persuasions and so on, which by appealing to emotional life of a simple human and intimidating him with some imaginary hell and giving absurd hopes about some non existing dreamland after the physical death of human being, if he does pay rates to them and live like they teach. In that way the mentioned institutions can feather the people’s nest for themselves. All this happens towards the teaching of Jesus, who said, that the human being shall give up all, what he owns and give that to them, who do need it, before he can get to seek the welfare of spirit for himself ; “the kingdom of heaven”. (St. Luke 14:33, 18:27 – 30).

However, let’s regress until that moment, when the first part of entity of universe was born and began to develop towards the time we are living now. For that returning until that moment in question may not be enough those 12 billion years, which the scientists do postulate our planet has been existing, may not be enough. It may be twice that 12 billion years ago, when something happened and where is the moment, when CONSCIOUSNESS was born......"

Simbaukset ovat lyhyitä mietteitä elävästä elämästä. Kukin miete on lisäksi kuvitettu omalla "ilmeellään". Saatavana kirjakaupoista (myös useasta nettikaupasta) sekä klikkaamalla yllä olevaa kuvaa suoraan kustantajalta. Sibaukset ilmestyivät ensi kerran 2005.

Tämä rakas äidinkielemme suomi on taatusti myös "kielenhoitajille" erittäin hankala vaalittava, koska aina ei heillä itselläkään ole varmaa tietoa siitä, miten mikäkin käsitteellinen ajatus on ilmaistava sanallisesti, saati sitten , että ilmaisu olisi kieliopillisesti täysin oikein. "Eikö matkan pitäisi loppua, kun taival taittuu?" Ei suinkaan, silloinhan matka vasta katkeaa!" "Koetapa väittää vastaan, jos minä vastaan, että saunassa luotan vain uuteen vastaan!. Menin lääkäriin vikaviikolla ja olin lääkärin vika potilas, ja sitten tämä rohkeni väittää, että vika oli vaimossa eikä minussa! Sika sairasta!"

Eli; turha kai meidän on kielikuvien runsaudesta tunnetulla suomen kielellä kommunikoidessamme kinastella esim. siitä, elääkö joku vauhdikasta elämää, vaikka se sitten loppuisikin liian nopeaan kuolemaan ( mitenhän sen nopeus lasketaan? ). Tai tuliko joku kilpailija hyppyrin nokalle niin hiljaista vauhtia, että nopeudeksi saatiin (metrin matkalta mitattuna) vain puolet siitä, mitä se oli muilla hyppääjillä. Nopeus matemaattisena määreenä on tietyn kaavan tulos, mutta sen käsitteellistä luonnetta voidaan erinomaisesti kuvailla myös vauhti-sanalla; nopeuden ollessa 10 km/h, auton vauhti tuntui turvalliselta. Samoin kuin suomalaisten maastohiihtäjien vauhdin voidaan sanoa olleen varsin hidas taannoisissa olympialaisissa. Toisin sanoen suomalaiset käyttivät ladulla aivan liian alhaista nopeutta (edetessään pisteestä toiseen), jotta heidän hiihtovauhti olisi riittänyt kanssakilpailijoiden kukistamiseen.

Niinpä selostajat ja muut toimittajat saattoivat olla vauhdin suhteen täysin oikeassa, vaikka pitivätkin suomalaisten nopeutta liian alhaisena. Muussa mielessä he kyllä olivat valitettavan usein täysin hakusissa. Terminä vauhti on erittäin sopiva urheiluun, vaikkei nopeus monessakaan lajissa nouse missään vaiheessa suureksi. Siitä huolimatta urheilu itsessään on erinomaisen vauhdikas osa elämää. Joskus on kuitenkin paikallaan hidastaa vauhtia vaikka nopeuden ja nokkeluuden kustannuksella. Eikö vain Paavo Nurmikin aikoinaan pärjännyt sillä, että piti juostessaan yllä tasaisen tappavaa vauhtia, vaikka nopeus olikin melko alhainen. Eikä kukaan kuollut!

Suomen kielen hyvinvoinnista ja johdonmukaisesta kehityksestä vastaavat tahot ovat ilmeisesti tyystin unohtaneet tärkeän tehtävänsä. Me suomalaiset olemme joutuneet luopumaan jo itsenäisen valtion tunnusmerkkeihin kuuluvasta markasta. Pitääkö meidän kohta kuopata myös meille niin rakas kielemme vain siksi, etteivät 'sanaa' käyttävät ammattilaiset, sellaiset kuin eri alojen toimittajat, kirjailijat, julkisuuden henkilöt ja mainosten tekijät tunnu enää välittävän himpun vertaa kielemme oikeasta käytöstä, vaan suoltavat suustaan kaiken, mitä sylkensä sinne tuo? Ja tuo sylki tuntuu todellakin tuovan esille mitä ihmeellisimpiä, suomen kielelle täysin vieraita aineksia. Luulisi ainakin valtiollisen laitoksen eli kielitoimiston takertuvan näkyvästi pahimpiin törkeyksiin, mutta ilmeisesti sielläkin vallitsee ajallemme tyypillinen 'sairaan suvaitsevuuden ilmapiiri' niin, että kielemme raiskaajat saavat suruttomasti jatkaa myyräntyötään. Lienee turha ottaa esille kaikkia kielenkäytön virheellisyyksiä, mutta esimerkkinä totean, että sellaiset ilmiöt kuin aktiivin ja passiivin liittäminen toisiinsa (me mennään), sinä-passiivin käyttö (kun sinä tartut formula-auton rattiin ja nostat kytkintä), toistolliset ilmaisut (minä myöskin menin ulos ilman hatutta) tai väärien sanavasteiden käyttö ( minä vaan en osaa ) ovat liian usein esiintyviä, kielenkäyttöön liittyviä välinpitämättömyyksiä, joita toimittajamme toistavat puheissaan ja kirjoituksissaan päivästä toiseen. Samoin keinotekoisen "futuurin" viljely ilmaisuissa saa korvakäytävät kärventymään lopullisesti ('huomenna tullaan tekemään parannus'). On pakko todeta, että jossain todellakin on jotain vikaa, kun toimittajan puheesta ei enää käy selväksi, mikä on vika kierros golfissa ( ensimmäinen vai jokin ylimääräinen kierros? ) vai oliko kyseessä sittenkin vain vika maila. Luulisi toimittajien kykenevän kertomaan kuuntelijoille selkeällä suomen kielellä, milloin he tarkoittavat viimeistä ja milloin viallista. Silloin ei heidänkään työssä olisi mitään vikaa! Vai mitä, mtv3:n Lauri Karhuvaara? Toki havaintoni koskee melkeinpä poikkeuksetta kaikkia kuulemiani radio- ja tv-toimittajia, joten ei Lauri suinkaan ainoa "kielinero" maassamme ole. Jokainen heistä tuntuu hallitsevan loistavasti mm. "suomalaisen futuurin" ja "sinä-passiivin" käytön! Eikö vaan, vai oliko se sittenkin vain?

Itse olen päättänyt, etten tästedes astele esimerkiksi sellaiseen kauppaan, joka mainoksissaan raiskaa kieltämme, enkä kuuntele sellaisia toimittajia, jotka eivät ymmärrä kielellistä vastuutaan. Jollain tavoinhan minun on yksilönä vastustettava näitä äidinkielemme 'raiskauksia', ja toivoisin muidenkin kiinnittävän entistä enemmän huomiota tähän rakasta suomen kieltämme uhkaavaan vaaraan; se voidaan siepata meiltä pois yhtä vaivihkaa kuin aikoinaan edesmennyt markkammekin.

Siellä, missä kaksi tai useampi ihminen jakaa saman tilan, aiheen ja ajan, voidaan saavuttaa rauhanomaisuus vain ja ainoastaan sopimusteitse. Kenelläkään ei ole synnynnäistä oikeutta määrätä toista tai velvoitetta alistua toisen määräyksiin. Jokaisen yhteiseen sosiaaliseen tilaan, asiaan ja aikaan liittyvän yksilön on siis alistuttava vain niihin sopimuksiin, joita jo aiemmin noista seikoista on ihmisten kesken päätetty. Sopimukset ovat muodoiltaan ja sisällöiltään hyvinkin erilaisia, ja ylimpänä kaikkien sopimusten ovat sitten yhteiskunnalliset sopimukset - LAIT (laki =huippu, ylinnä oleva), joita kutakin kansalaisten tulee noudattaa tinkimättömästi siihen sakka, kunnes ne jonkun tai joidenkin toimesta vaaditaan muutettavaksi ja uusi asiaa koskeva sopimus on saanut muotonsa vallassa olevan päätöksenteon puitteissa. Meillä Suomessa tämä tarkoittaa edustuksellista asian käsittelyä. Eli vain eduskuntamme voi laatia kaikkia kansalaisiamme koskevia sopimuksia tai tehdä niihin muutoksia. Sopimuksen eli lain astuttua voimaan ei yhdelläkään yksityisellä, Suomessa asustavalla kansalaisella tai yhteisöllä voi olla sen sisältöön omaa, erillistä tulkintaoikeutta, vaan lain sovellutuksen valvonta kuuluu nykyaikaisessa järjestelmässämme sitä varten erikseen rakennetulle oikeuslaitokselle, joka kolmitasoisena toimiessaan [käräjäoikeudet (ja vastaavat), hovioikeudet ja korkeimmat oikeudet] takaa melko tarkan tulkinnan siitä, mitä lain, siis sopimuksen sisältö perimmältään tarkoittaa. Sopimus sisältää aina velvoitteet ja oikeudet, jotka kansalainen ansaitsee täyttämällä sopimuksen kirjaimen ja hengen. Mutta se ei sisällä mainintaa kenenkään tunteista tai moraalista.

Sopimuksen sisältämät oikeudet on siis aina ansaittava, ennen kuin niihin voidaan edes vedota.

Esimerkiksi liikenteessä luvattoman suuri joukko jalankulkijoita ja autoilijoita syyllistyy toistuvasti liikennesopimuksien (lue=lakien) "erillistulkintoihin". Noihin tulkintoihin usein liittyy tiiviisti uusi, hyvin suosittu merkki, jota ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole virallistettu muiden liikennemerkkien joukkoon. Jos nimittäin huomauttaa vaikkapa vain päin punaisia valoja katua ylittävää ja samalla vaaratilanteen aiheuttavaa jalankulkijaa hänen rikkeestään, on seurauksena melkein poikkeuksetta asianomaisen taholta keskisormen näyttäminen. (Jokaisellahan on oltava oikeus huomauttaa lähimmäistä tämän sopimusrikkeestä, koska olemme kaikki yhteiskunnallisten sopimusten osapuolia. Vain rankaisuoikeus ja -velvoite on sovittu kuuluvaksi viranomaisille). Toimenpide on usein sama, olipa sitten kyseessä kiilaaminen, kolmion takaa ryntääminen tai valoitta ajaminen. Eli meillä näyttää olevan valtaisa joukko kansalaisia, jotka katsovat voivansa soveltaa voimassa olevia sopimuksia oman mielensä mukaisesti. Ei ole ihme, että tällainen suhtautuminen sopimukseen, meitä jokaista velvoittavaan ja todella merkittävään tekijään yhteisöissämme, saa aikaan ns. inhimillisten tekijöiden aktivoitumisen eli lainkuuliainen kansalainen katkeroituu, ärsyyntyy, vihastuu ja viimein menettää omankin sopimuksellisen käyttäytymisensä hallinnan.

Mielestäni valvovan virkamieskoneiston ja siihen liittyvien menetelmien kehittäminen on ainakin yhtä tärkeää kuin itse sopimuslaadinnan kehittäminen. Ei ole päätä eikä häntää laatia sopimuksia eli lakeja, joita vain 3/5 kansalaisista noudattaa jokapäiväisessä elämässään ja 2/5 voi tulkita niitä miten haluaa saamatta rikkeistään muuta rangaistusta kuin paljon peräänkuulutettua "suvaitsevaisuutta". Niinpä kansalaiset on ohjattava tavalla tai toisella huomattavasti paremmin sopimusmenetelmää ymmärtäviksi ja noudattaviksi. Tämä voisi olla mahdollista esimerkiksi siten, että lasten vanhemmat tentataan ennen yhteisten perillisten maailmaan saattamista, niin että heillä on riittävän selkeästi tiedostettuna se, että lasten kasvatuksen keskeisimpänä aiheena tulee olla sopimusmenettelyn ymmärtäminen niin, että se kattaa kaikki elämänalat ja sen tarkoitus on rekisteröidä jokaista meitä koskevat toiminnalliset oikeudet ja velvoitteet. Tämä tiedon jakaminen ja testaaminen tulee jatkua kaikissa elämämme "instituutioissa"; neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla jne., niin että jokainen tiedostaa perusteellisesti sen, että vain yksin ollessamme ja toimiessamme meillä on itsemääräämisoikeus puolellamme, mutta poikkeuksetta silloin, kun saman tilan, aiheen ja ajan jakaa kaksi tai useampi henkilö, meidän käytöksemme ja toimenpiteemme on sidottu sopimuksiin, joihin aina tulee liittyä myös rangaistusvaade ja -toimenpide, mikäli joku rikkoo mitä tahansa sopimuskohtaa vastaan.

Sujuva sosiaalinen toimivuus mahdollistuu vain ja ainoastaan hyvien sopimusten ja niiden edellyttämän käyttäytymisen avulla, mikä edesauttaa yhä useampaa ihmistä saavuttamaan suuresti kaipaamansa hyvänolon tunteen, mikä häiriintyy ainoastaan sopimusrikkomusten vuoksi, syyllistyy siihen sitten lähimmäinen tai asianomainen itse.

Ei käy kieltäminen, ettei käsitteellä "suvaitsevaisuus" olisi rakennettu maatamme sekä hyvään että pahaan suuntaan. Viimemainitun kohdalla saattaa lukija ihmetellä, miten niin myönteiseen sanaan kuin suvaitsevaisuus voi liittyä mitään kielteistä. Siinäpä se. Joidenkin käsitteiden kohdalla ihmisestä tulee "sokea" ja todellisuuden rajat hämärtyvät hänen omassa, ylikuumenneessa tunne-elämän idealismissa, jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä todelliseen arkielämään kuluvan suvaitsevaisuuden kanssa.

Kun kaikkialla julistetaan suvaitsevaisuuden nimeen ja vaaditaan ns. myönteistä asennoitumista yhteen jos toiseenkin asiaan, tuntuu kuin tämäkin seikka yhteiskunnassamme liittyisi kiinteästi ja suunnitellusti juuri yksilön oikeuteen tulkita erilaisia yhteiskuntasopimuksia (lakeja) ainoastaan “hänelle itselleen parhaiten soveltuvalla tavalla”. Esimerkiksi nuoret autovarkaat eivät tänään suinkaan varasta mitään, vaan heitä kohtaan on oltava suvaitsevia ja nähtävä suoritetut autovarkaudet vain luvattomina haltuunottoina, joista ei tietenkään voi rangaista niin raskaalla kädellä kuin varkaudesta. Myös monet muut sopimusrikkomukset kuitataan varsinkin nuorten kohdalla nyky-yhteiskunnassamme olankohautuksella eli seuraamukset rikoksista ovat ainoastaan toistuvia huomautuksia, sakkoja, ehdollista vankeutta tai korkeintaan muutama päivä yhteiskuntapalvelua.

Eräs ihmetystä herättävä ilmiö on myös se, kun kansalaistemme olisi kuulemma osoitettava kehittynyttä “humaanisuutta ja suvaitsevaisuutta” hattu kourassa ja polvet notkistuneina niitäkin joukossamme eläviä elintasopakolaisia kohtaan, jotka jopa vuosikymmenen maassamme olon jälkeen viimeisimpinä suomenkielisinä sanoina oppivat ymmärtämään sanat 'sopimus', 'sopimuksellisuus' ja 'velvollisuus'. Sellaiset sopimukset, niin kansainväliset kuin kansallisetkin, jotka mahdollistavat yhdenkään yksilön kohdalla "siivellä lekottelun", on kiireimmiten romutettava ja saatava kaikki ihmiset tasaveroiseksi toistensa kanssa velvoitteiden ja oikeuksien suhteen.

En puutu tässä yhteydessä tarkemmin niihin ansaitsemattomiin oikeuksiin, joiden turvin luvattoman monet (siis eivät kaikki) maahamme muuttavat käyttävät röyhkeästi hyväkseen suomalaisten harjoittamaa “sairasta humanismia ja suvaitsevaisuutta". Mutta kuinka esimerkiksi voi olla mahdollista, että tällaiset maamme asukkaat voivat ohittaa välittömästi tänne tulonsa jälkeen kansalaisiamme, jotka itse vanhempiensa ja esivanhempiensa tavoin ovat olleet rakentamassa tätä maata ja jotka (mm. yksinäiset, eronneet, työttömäksi joutuneet, ja mahdollisesti jo elinolosuhteidensa takia muutenkin kärsivät) nyt saavat luovuttaa esim. asunnonsaantimahdollisuutensa työtä vieroksuville "oloneuvoksille", olivatpa he sitten minkä värisiä tahansa.

Tähän samaan ryhmään katson kuuluvaksi myös ne liian monet sosiaalietuuksiamme väärin käyttävät maanmieheni, jotka sairaan suvaitsevaisuutemme rohkaisemina ovat kehittyneet varsin taitaviksi yhteisten varojemme kuluttajiksi eli sopimusrikkojiksi.

En voi mitenkään nähdä tällaista kansalaissuvaitsevaisuutta myönteisenä ja kannatettavana asiana, vaan se on kuin etikkatippa, joka tuoreeseen maitoon pudotettuna pilaa nopeasti koko juoman. Suvaitsevaisuuden soveltaminen kuuluu mielestäni aivan eri sektoreille kuin sopimusrikkomuksiin. Sitä voidaan soveltaa ”kauniisiin ja rumiin” tai ”arkoihin ja rohkeisiin”, ”valkoisiin ja mustiin”, ”vanhoihin ja nuoriin”, “köyhiin ja rikkaisiin” jne., mutta ei koskaan esim. autovarkauteen tai etuiluun asuntojonossa, puhumattakaan eläinaktivistien rikolliseen käyttäytymiseen tai graffiittimaalareihin. Annetaan pakolaisen kriteerit täyttäville maahanmuuttajille kaikki kansalaisedut sopimuksien mukaisesti, mutta ei yhdenkään oman kansalaisemme kustannuksella suvaitsevaisuuteen vedoten. Sairas suvaitsevaisuus on kuin itkuksi vaihtuva nousuhumala! Siitä on rakkaus kaukana.

THE AGREEMENT COMES VERY FIRST BEFORE EVERYTHING ELSE WITHIN SOCIAL INTERCOMMUNICATION

Everywhere, where two or more people do share the same matter at the same place and at the same time with each others, there can the stable peacefulness be possible to reach by common agreements only. Nobody has got an inborn right to order about the other people or to yield to the orders given from the other persons.

Therefore everyone, who does share the common social mater, place and time with the other people, must yield to that agreements only, about which already before have been decided between the human beings. The agreements can be quite different by their shapes and contents and highest of all come the laws of Societies, which every citizens must keep unconditionally to the letter until the new law, by the initiative of some political direction, has became its shape through the democratic decisions and has came into power. In Finland it means representative disposition of the recommended bill. In other words it means, that our parliament only and alone can change and bring the laws into force, and which all people living in Finland must keep. After the law (the social agreement) has brought into force, no individual living in Finland has any special right to read or interpret it by her/himself, but the control over compliance with all laws in our modern community belongs to the tree-level judicial system (54 district courts - 6 courts of appeal - Supreme Court and Supreme administrative court), which system does guarantee pretty exact interpretation concerning the aim of different laws (the social agreements). The agreement does content always as well the obligations as the rights too, which the citizen earns by keeping various laws to the letter and spirit of theirs. The agreement can never content any mention about either moral or the feelings of human beings. It means that the rights of all agreements must be earned first, before the citizen can make a personal appeal to them.

The today's communities are based very completely on the conclusion of the prevalent agreements. Thus the citizens are pretty good aware of the different regulations, roles and ways, how they must behave in varying situations and what are therefore the responsibilities and rights of theirs. It seems anyway, that the tighter the covering of agreements is for some community, the more insolent and frequent appear there the interpretations of individuals. It is easiest to notice and point out in traffic, where too many people are applying today "their own rules" only, regardless the other ones, who are there in touch with each other at the same time and at the same place. There are people with "own rules" as well among the pedestrians, cyclists as motorists too. To the interpretations like that belongs today also a new traffic sign, which is however not yet accepted to be an official one. If I would like to animadvert on procedure of some pedestrian, who has walked e.g. towards the red light causing often very dangerous situations for motorists driving in the street, then, as result of this animadverting, the pedestrian in question does present me the middle finger only, by which way the law-breaker wants to "defence his rights for own interpretation of agreement". I think everyone in traffic must have the right to point out the wrong, purposeful conduct what e.g. walking towards the red light absolutely is. Demonstrating by showing the middle finger does not belong to the behaviour of pedestrians only, but that can appear as well among the motorists too, if them will be pointed out, when they do "jump" the queue in the streets or are coming from the side street into the main street or to the highway from behind the triangle or when they are driving without any lights turned on at all. In other words there seems to be groups of citizens everywhere, who think to own the right to apply the prevalent rules always by their own will. Therefore it is no wonder, if this kind of response to the agreements in our community does cause activating of so said "human factors" and the loyal citizen will be bitter, get anger and lose even his own correct manners in the end.

I think the development of official machinery and different methods is at least equal important as the perfect law-making itself. There is no idea at all to make laws, which just 3/5 of citizens are loyal for and 2/5 can interpret them pretty free without any other punishment than the much demanded, sick tolerance. Therefore the citizens must be guided some way or another to understand much better the system of agreement and realize, what it means to keep the laws. This could be possible for example, that the parents of children would be tested before they have right to get any child, so that they know and understand clearly enough, that the most important for growing up the child is to understand the social agreement system good enough and that the system does cover all life's trade, because in this way only it is possible to register the active rights and obligations of an each individual. This guiding principle should be mandatory in all different institutions of our lives: in child health centres, day-nurseries, schools, working places and so on. so that everybody will certainly be aware of the necessity and meaning of the social agreements and that just then only, when we are quite alone sharing the matter, time and place, we have right to apply our self-determination. But it is really very seldom we can find ourselves in that kind situation; even if we were alone in Sahara desert, it is not allowed to build there any house, because some another one does own that earth! And even at home we must remember the agreements, which take e.g. the neighbours into consideration. So all of our activities are bound someway by the different agreements, which not only do obligate, but also protect us in this existing. Therefore the good and well balanced life between the people is possible just and only through the good working agreements, which do help us to get that good feeling we are wanting always for and which will be disturbed very easily due to breach of the agreements only, even if the breaker is then me or somebody else.

We can not deny that fact, that our country and society have developed and advanced by being very tolerant, as well in positive as negative meaning. When thinking of that last mentioned expression the reader might wonder, how as positive word like "tolerant" can content any negative aspect. Unfortunately it can do! In some cases of different expressions the people become "blind" and the borders of the realism do change within own, overheated idealism of their emotional life, which has nothing to do with the biological law and every day's realism. When everywhere in the society the people do preach to the name of tolerance everybody requires so called positive attitude to all kinds of things and subject, it feels like also this issue of our society would belong closely and planned to the "right of an individual" to interpret the various social agreements in the way, which is best applicable for her/himself. For example the young people, who do steal cars, are not crime or stealers, but the citizens must see them as the persons, who do "rent" the cars and the case is the illicit use only, which is not punishable anyway like what the stealing would be. Many breaches of agreements will become pointed out without any punishment at all in today's communities especially, if the wrongdoers are ten aged. This kind of tolerance can not lead into any other situation than chaos, when these young people grow old and they have in their turn to make laws for all population.

The another oddity is, that we should present "developed humanism and tolerance" with hat in hand and the knees bend also for those refugees of standard of living, who even after having lived for ten of years in our country, will learn as latest the Finnish words like "agreement and arrangement" and still do continue living here at the cost of the taxpayers. That kind of agreements, as well international as national, which make it possible to parasite, must be soon scrapped and the people must be equal with each other by better laws. I don't will handle closer in this context those unearned rights, which allow the prohibited many ( not all ) immigrants to benefit our "sick humanism and tolerance". We must ask ourselves, how it can be possible, that this kind of people can immediately after entering this country pass the native Finnish people, who selves like their parents and relatives before them have built up this country and its standard of living, and who have now to give away e.g. their possibilities to get work or flat for the work-shy social bums, in spite of which is colour of their skin. I see namely that to this same group of bums belong also those countrymen, who misuse our social benefits and aids, but who with help of our "sick tolerance" have advanced to very clever and skilled consumers and abuser of our common social funds. I can not see this kind of tolerance to be any positive and worthy of support in future, because that would be like a drop of vinegar, which when dropped into milk will spoil soon whole drink. When we are talking of tolerance, then we have to apply it to "ugly and beautiful", "shy and brave", "black and white", "old and young", "poor and rich" and so on. But never to steeling cars or "jumping the queue or still less to the crime acts of animal activists or graphite painters. Let's contribute the immigrants always they do conduct along the agreements, but don't do that ever by appealing to tolerance or at costs of our native citizens like e.g. single people, divorced and unemployed persons, emancipated prisoners and so on, because the sick tolerance is like an intoxication, which will change laughing to crying; there loving and humanity is far away from!

"Arkkiatri Risto Pelkonen väitti eräässä haastattelussa, tieten tai tahtomattaan, että aktiiviselle eutanasialle löytyy monia vaihtoehtoja. Jos näin on, niin kertoisiko hän, mitä noista vaihtoehdoista tulisi soveltaa tapaukseen, jossa esim. 25vuoden ikäinen, hyväkuntoinen urheilunuorukainen, joka kaiken lisäksi on luonteeltaan lähimmäistään rakastava ja auttamiseen suuntautunut ihminen, joutuu toisen ihmisen ( siis yhteiskunnan edustajan ) aiheuttamaan onnettomuuteen, jonka johdosta hän halvaantuu niin, että pystyy hallitsemaan ainoastaan silmiään ja suutaan. Nuorukaisen tila määritellään pysyväksi ja niinpä tämä pyytääkin aktiivista eutanasiaa, koska ei missään nimessä halua tuijottaa kattoon seuraavaa 50 vuotta. Mitä tekee yhteiskunta tässä tapauksessa? Meneekö Risto Pelkonen ko. vammaisen viereen ja lohduttaa: "Meillä on monia vaihtoehtoja Sinun tapaukseesi. Voimme aina lopettaa ruokkimisesi ( passiivinen eutanasia ) tai järjestämme hoitajan kuluttamaan aikaa kanssasi ( saattohoito ). Me olemme inhimillisiä ja etiikkaa tunnollisesti noudattavia kanssaihmisiä, jotka aina huolehdimme lähimmäisistämme ja otamme huomioon tämän vaatimat tarpeet! "

Ei kivun poisto ole eutanasiassa ainoa kuolinavun peruste, hyvät auktoriteetit. Ei sekään, etten itse uskaltaisi pyytää ketään auttamaan poislähdössäni, saa estää minua äänestämästä sellaisen lain puolesta, joka mahdollistaa todellisen itsemääräämis- ja ihmisoikeuden toteutumisen omassa yhteiskunnassani. Asiaan ei tule myöskään sotkea lääkäreiden omaa etiikkaa eikä pappien vouhotuksia jonkin jumalan kielteisestä suhteutumisesta omaehtoiseen kuolemaan, koska aktiivinen, vapaaehtoinen kuolemaan avustaminen voidaan hoitaa konsultoimalla, jossa siinäkin viimeinen vaihe jää, jos mahdollista, eutanasiaa haluavan itsensä suoritettavaksi. Eutanasialaki ei kehota eikä pakota, vaan tekee jokaiselle meistä kuuluvan oikeuden mahdolliseksi. Auttavalle osapuolelle ei laki salli minkäänlaista oikeutta ehdottaa aktiivista eutanasiaa missään vaiheessa."

Kun joku kuuluttaa, että kaikilla on oikeus omiin näkemyksiinsä ja samalla julistaa, että " yksilöille ei pidä sallia mitään sellaista, joka voisi vaikuttaa kielteisesti kokonaisuuteen", niin ei voi kuin kummastella, mistä tuollaiset "järjelliset julistukset" ovat peräisin. Farisealaisuutta parhaimmillaan! Kun samainen kuuluttaja vielä lukeutuu maan johtaviin vaikuttajiin, joiden näkemyksiä "kunnioitetaan" ja jonka mielipiteiden pohjalta yhteiskunnallisia, yksilöitä koskevia päätöksiä tehdään, niin on pakko kummastella, millä ihmeellä nuo tyypit ovat saaneet paikkansa yhteisöjen hierarkioissa. Tai paremminkin ihmetellä, mikä voi olla luonnon tarkoitus, kun se sallii yhteiskunnallisten organisaatioiden koostuvan edellä mainitunlaisista kaksinaamaisuuksista, jotka eivät halua tai kykene erottamaan edes kiistattomia itsemääräämisoikeuteen kuuluvia asioita yhteisöllisiin sopimuksiin kuuluvista.

Jokainen meistä tuossa korttelissa tunsi Rumiluksen. Rumilus oli asuntoalueella elelevä kolli - kulkukissa. Se piti kolmesta asiasta ylitse muiden: tappelemisesta, roskien penkomisesta ja niiden syömisestä sekä - voisinko sanoa - rakkaudesta. Noilla seikoilla, lisättynä ulkona vietettyyn elämään, oli ollut luonnollisesti vaikutuksensa Rumilukseen: sillä oli vain yksi silmä ja toisen silmän paikalla oli ainoastaan ammottava kuoppa. Samalta puolelta päätä puuttui myös korva. Sen vasen jalka näytti olleen joskus poikki ja se oli parantuessaan jäänyt outoon vinkkeliin saaden kollin näyttämään siltä kuin se olisi koko ajan kääntymässä johonkin suuntaan. Se oli menettänyt häntänsä aikoja sitten ja sen paikalla oli jäljellä enää vain vähäinen töpö, jota kolli lakkaamatta nytkäytteli sinne tänne.
Rumilus oli saattanut joskus olla harmaanraidallinen, juovikas komea kollikissa, mutta nyt sen pää, niska ja jopa lavat olivat haavojen ja rumien arpien peitossa. Aina kun Rumilus tuli näkösälle, siihen suhtauduttiin samalla tavoin: "Häivy siitä, senkin karmea katti!". Jokaista alueella asuvaa lasta oli kielletty koskettelemasta sitä. Ties mitä satiaisia siitä olisi saattanut tarttua kakaroihin. Aikuiset heittelivät kollia kivillä tai parhaassa tapauksessa kastelivat sen likomäräksi puutarharuiskuillaan. Rumilus kuitenkin saattoi jököttää suihkun alla liikahtamattakaan paikaltaan. Jos joku heitti sitä käsiinsä sattuneella esineillä, kissa tuli heittäjän luo ja kietoutui tämän jalkojen ympärille puskien päällään heittäjän sääriä anteeksipyytävästi.

Aina kun Rumilus kohtasi lapsia, se juoksi näiden luokse naukuen raivokkaasti ja puskien päätään lasten käsiin. Jos joku sattui joskus nostamaan kissan syliinsä, se alkoi heti imeä paidan rinnusta, korvannipukkaa tai mitä ikinä se suuhunsa tavoittikin.
Eräänä päivänä Rumilus sitten purki rakkauttaan naapurin husky'ihin. Nämä eivät kuitenkaan osoittaneet sille minkäänlaista vastarakkautta, vaan rusikoivat kolliparan varsin perusteellisesti. Kuulin asuntooni Rumiluksen kirkumisen ja kiirehdin sen avuksi pihalle. Mutta kun ennätin kissan luokse, se makasi lätäkössä kiertyneenä pienelle kiepille. Kollin takajalat ja lantio olivat vääntyneet pahoin paikoiltaan ja turkin valkoinen rinnusta oli repeytynyt etutassuihin saakka.
Nostaessani Rumiluksen syliini, viedäkseni sen ylös asuntooni, saatoin kuulla kissan syvän huohotuksen ja valittavat vingahtelut. "Huskyjen käsittely on näemmä aiheuttanut sille vakavat vammat ja kauheat kärsimykset", ajattelin. Samalla tunsin tutun, imevän kosketuksen korvassani. Huolimatta hirveistä kuoleman kivuista ja tuskista Rumilus yritti vielä nuolla korvaani! Vedin sen tiukemmin rintaani vasten ja se alkoi puskea päätään leukaani. Sitten se käänsi ainoan keltakiiltoisen silmänsä minuun ja saatoin selvästi kuulla kissan kehräävän; jopa kovimmissa tuskissaan tuo ruma taisteluarpinen kollikissa pyysi vain himpun hyväilyä ja sääliä osakseen. Tuolloin Rumilus vaikutti minusta kauneimmalta ja rakastetuimmalta olennolta, jonka koskaan olin tavannut. Kertaakaan se ei yrittänyt purra tai kynsiä minua eikä pyrkiä pois sylistäni millään tavoin. Rumilus vain katseli minua uskoen täydellisesti siihen, että helpottaisin jollain tavoin sen sanoin kuvaamatonta tuskaa. En ennättänyt huoneistooni, kun Rumilus poistui tästä maailmasta nukahtaen sylissäni ikiuneen. Pitelin kissaa käsivarsillani kauan aikaa miettien, miten sellainen arpinen, muotopuolinen luontokappale saattoi muuttaa käsitystäni niin täydellisesti siitä, mitä todellinen puhdashenkisyys tarkoittaa: rakastaa täysin pyyteettömästi ja todellisesti. Rumilus muistutti minua antamisen ja armon merkityksestä enemmän kuin mitä tuhatkaan kirjaa, luentoa tai erityiskeskustelua olisi saanut aikaan. Tästä olen Rumilukselle ikuisesti kiitollinen. Kissa oli ulkopuoleltaan kauttaaltaan rokonarpinen, mutta sisältä silkkaa kultaa. Itse olin taas sisältä täysin arpien peitossa, joten nyt oli minun vuoroni muuttua ja opetella, mitä on todellinen, syvä rakkaus.

Ihmiset halajavat aina vain enemmän aineellista rikkautta. He toivovat olevansa kauniimpia kuin muut, suostumpia kuin muut sekä menestyvämpiä kuin muut. Eli aina vain parempia kuin lähimmäisensä.

Eräänä päivänä tiedemiehet kokoontuivat yhteen ja totesivat, että ihminen oli päässyt jo niin pitkälle, ettei se enää tarvitsisi Luojaansa. Niinpä he valitsivat joukostaan yhden viemään Jumalalle sanaa, että tästä oli tullut tarpeeton ihmiskunnalle..

"Jumala, olemme todenneet, ettemme tarvitse Sinua enää kauempaa. Olemme tulleet pisteeseen, jossa kykenemme kloonaamaan ihmisiä ja tekemään monia ihmeellisiä asioita. Miksi et siis jatkaisi matkaasi ja antaisi meidän olla."

Jumala kuunteli hyvin kärsivällisesti ja ystävällisesti tiedemiestä ja, kun tämä oli lopettanut, sanoi:

"Mikäpä siinä! Ihminen on siis, sanoisimmeko, niin kehittynyt, että on jo valmis kilpailemaan kanssani!".

"Siinä tapauksessa siirtykäämme takaisin siihen aikaan, kun tein Aatamin."

Hän kumartui ja kahmaisi maasta itselleen kourallisen hiekkaa. Jumala katseli häntä hymyillen

Ihmiset ovat yksilöitä. He ovat persoonia, joiden biologinen rakenne on yleisesti ottaen sama. Jokaisella ihmisellä on sydän, aivot, keuhkot, iho jne. Eri henkilöillä voivat elimien toiminnallisuudet sitten olla kovinkin erilaisia niiden laadusta riippuen. Jollain meistä on paremmat keuhkot kuin toisella ja toisella taas vahvempi sydän kuin meillä. Niinpä myös sisäiset elinten ja niitä ylläpitävien, aistien avulla tyydyttyvien viettien painottavuudet eri yksilöissä voivat olla merkittävästi toisistaan poikkeavat. Ihanteellisesti toimiessaan elinten yksilölle välittämä palaute on levollisen tasapainoinen ja auvoisa. Mutta jos jokin osa-alue painottuu yksilössä hänen omasta rakenteellisesta kuviosta poikkeavasti, tuntee ihminen sen nopeasti sisäisenä, selittämättömänä "paineena" - vaikka vain levottomuutena, ja usein jopa ahdistuneisuutena. Tuo ahdistuneisuuden tunne ei ilmaantuessaan vielä ole mitenkään vaarallinen, vaan se on ainoastaan ilmoitus siitä, että käyttäytymisen mukanaan tuomat, tunne-elämään kohdistuvat painottavuudet eivät ole tasapainossa Minuuden eri osien kanssa.

Tasapainoisuuden tila on Minuuden tärkein tavoite ja se on erittäin yksilöllinen. Tuskin lienee kahta ihmistä, joilla olisi tarkasti yhtäläiset "eväät" samanlaiseen tasapainoiseen ja onnelliseen elämään. Kukaan meistä maailmaan tulevasta ei tiedä tullessaan, mitä mahdollisuuksia hänellä on tyydyttää perustarpeitaan siinä tilassa, mihin hän eläessään, kehittyessään joutuu. Ulkopainotteiset tekijät alkavat kuitenkin melko nopeasti vaikuttaa yksilön pyrkimyksiin päästä tasapainoon itsensä kanssa tehden sen saavuttamisen valtaosan kohdalla ihmisiä jopa mahdottomaksi.

Tässä mielessä meidän on aiheellista kurkistaa itseemme hieman tarkemmin, jotta voisimme ymmärtää, mitä me oikein tavoittelemme eläessämme yksilöinä suuren ihmismassan keskellä.

Ennen kuin voimme edetä pidemmälle, meidän on syytä tietää ja tiedostaa kaiken aikaa, että varsinainen minuutemme, tuo biofyysisten kuin myös henkisten lakien alainen kokonaisuutemme, Tajunnallinen Minuus, pitää allaan kahta, toisistaan selkeästi erillään toimivaa Minuutta; Mielen minuutta ja Henkistä minuutta. Ne molemmat ovat "Isäntiä" omalla alueellaan ja "väärin" käsiteltyinä kääntyvät jopa "sotatilaan" toisiaan vastaan. Käyttäytymisemme kertoo ulospäin monin eri tavoin tuosta vallitsevasta vastakkain olemisesta. Eräs tyypillisin "sotatilan" ilmenemismuoto on alkoholin liiallinen käyttö ja sen aiheuttama humalahakuinen, holtiton ja järjetön käyttäytyminen. Tuossa tilassa sisäinen ahdistus (= krapula) puhuttelee yksilöä taatusti selkeämmin kuin monessa muussa tilanteessa vaatien pysähtymistä ja asioiden, väärien aisti- ja viettitoimintojen painottavuuksien oikaisemista.

Kuitenkin yksilöt ovat saaneet omat, toisistaan poikkeavat sisäiset kuviot kehitettäväkseen ja toteutettavakseen, joten heidän ulkopuolelta ei niihin juurikaan kyetä vaikuttamaan. Yksilön on itsenä kuultava "sisäinen äänensä", joka tulee hänen toiselta minuudeltaan, Henkiseltä minuudelta. Tämä minuuden puolikas, päinvastoin kuin Mielen minä, on yhteydessä varsinaiseen Minuuteen eli lainalaiseen, Tajunnalliseen minuuteen niin, että se kuulee tältä lainalaisuuden sanoman ja kykenee puolestaan kertomaan sille käyttäytymisen kautta koetun totuudellisen tuntemuksen eli tilan, missä mennään. Mikäli yksilön sisäisessä rakenteessa ei ole yhteyttä tuntemuksen ja Henkisen minuuden välillä, ei hänellä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia kuulla omaa "lainalaisuuttaan", koska tieto Tajunnalliselta minuudelta ei kulje suoraan Mielen minuudelle, vaan se tapahtuu aina Henkisen minän kautta. Tämä siitä huolimatta, että tieto Mielen minuudelta välittyy suoraan Tajunnalliselle minuudelle sen tarvitsematta välttämättä kulkea Henkisen minän kautta.

Minuus koostuu siis kokoavasta lainalaisesta, Tajunnallisesta minuudesta, joka seuraa sekä Mielen minuutta että Henkistä minuutta, mutta joka kykenee vaikuttamaan ainoastaan viimeksi mainittuun sen käsitteellisen olemuksen takia. Mielen minuus on puolestaan elimellisiä toimintoja ja nautintoa valvova sekä tunne-elämän vaateita noudattava minuuden aineellinen olemus, joka voi yksilössä toimia ilman minkäänlaista yhteyttä Henkiseen minään ja sen tahtoon kokonaisvaltaisen käytöksen valitsemiseksi.

Kuten vanhastaan on tunnettu, ihminen ei voi elää kovinkaan tasapainoisesti, jos hän "ruokkii" ainoastaan biologista Mielen minuutta unohtamalla kokonaan Henkisen minuuden ja sen Tajunnalliselle minuudelle välittämän "ravinnon tarpeen". Kuitenkin tuntuu siltä, että yksilöt on jo syntyessään kuvioitu siten, että he ovat joko Mielen minän, Henkisen minä tai sitten kokonaisvaltaisesti ja tasapainoisesti Tajunnallisen minän palveluksessa. Viime mainittu lienee se optimaalinen tavoite, jossa iankaikkinen elämä voi alkaa "tässä ja nyt". Mutta sekin on ilmeisesti mahdollista vain pysähtymällä ja Henkistä minuutta ensiksi kuuntelemalla. Sillä kuten joku on joskus maininnut: "etsikää ensin Jumalan valtakuntaa (joka sijaitsee sisäisesti meissä jokaisessa!) ja Hänen vanhurskauttaan niin kaikki muukin teille sen lisäksi annetaan!" Eli kun ensin pysähdyn kuuntelemaan lainalaisen, Tajunnallisen minuuteni tahtoa, jonka se ilmoittaa Henkiselle minuudelleni ja valitsen käytökseni tunne-elämäni tärkeimmän osan eli oikeudentunnon kautta, voin saavuttaa tilan, jossa optimaalinen tasapaino vallitsee kokonaisminuudessani, sillä kuten Minuuden kaaviosta voidaan havaita, Mielen minän ja Tajunnallisen minuuden välillä "tieto" kulkee vain yhteen suuntaan eli Mielen minuudelta Tajunnalliselle minuudelle. Näin ollen Mielen minuus voi puolestaan pyrkiä tasapainotilaan vain Henkisen minuuden kanssa.

Henkisesti kehittynyt yksilö voi siis keskustella kuuliaisesti Tajunnallisen minuutensa kanssa ja johtaa käytöstään lainalaisuudessa pysyen ja "käskyt pitäen". Joidenkin yksilöiden kohdalla tämä ”kuuliaisuus” kehittyy sellaiseksi, etteivät Mielen minuuden työrukkasen, "tunne-elämän" käyttäytymisvaatimukset enää toteudu ensisijaisina, vaan Mielen minän on kaikessa tyytyminen siihen, millaisen käytöksen yksilön oikeudentunto valitsee. Tällainen henkilö ei siis voi olla mielisairas tai sairasmielinen, koska mikään hänen toimensa (käytöksensä) ei lähde hänen Mielen minuutensa vaatimuksesta vaan Henkisestä minuudesta, jota kyseinen yksilö palvelee orjamaisesti (äärimmillään esim. luostarielämä).

Koska valtaosa yksilöiden minuuksia kuuntelee ensin Mielen minuutta ja sen tunne-elämän haluja sekä viettien himokkuutta, vaikuttavat Henkisen minän palvelijat, joita on varsin vähän ja jotka sen vuoksi erottuvat liiankin helposti joukosta, oudoilta ja jopa ympäristölleen vaarallisilta. Heillehän eivät biologisen isännän, Mielen minän, uhkailut ja pelottelut enää merkitse mitään, vaan heidän onnensa ja tasapainoisuutensa on kokonaan oman Henkisen minän ohjauksen ja hyväksymisen alaisuudessa. Niinpä näitä yksilöitä ei tule puristaa missään mielessä tai tilanteessa samaan muottiin Mielen minuutta palvelevien kanssa, koska kuten yksilön kohdalla, niin myös kollektiivisesti Mielen minä ei koskaan voi saada määräyksiä Tajunnalliselta minuudelta, vaan ne ottaa vastaan Henkinen minuus.

Kuinka sitten Mielen minuutensa vankina toimiva voi saada tiedon oikeudenmukaisesta lainalaisuudesta toiselta samanlaiselta yksilöltä? Ei mitenkään. Tieto oikeudenmukaisesta lainalaisuudesta syntyy sisäisesti vain yksilössä itsessään, jos se on syntyäkseen.

Kun psykiatriassa pyritään tervehdyttämään yksilö vääristä painottavuuksista ja ohjaamaan hänet toimimaan "terveesti", unohdetaan joskus aivan kokonaan yksilön eli tässä tapauksessa autettavan omat lainalaiset rakenteet ja toimitaan yksinomaan sen selvittelyn varassa, jota tiede on saanut esille tutkiessaan ihmistä erittäin yksipuolisesti Mielen minuuden käyttäytymisen ja oireilun osalta. Aivan kuin yksilön Henkisen minuuden rakenteilla ja vaatimuksilla ei olisi minkäänlaista merkitystä hänen käytöksensä!

Niinpä terveydenhoidossa voi tapahtua ja valitettavan usein tapahtuu erittäin suuria ja epäoikeudenmukaisia vääristymiä, joiden kohteeksi joutuvat pääasiassa henkisesti tavallista kehittyneimmät, ympäristöstään poikkeavasti erottuvat henkilöt.

Kuten voimme todeta tähän artikkeliin liittyvästä Minuuden kuviosta, Mielen minuus hallitsee suvereenisti yksilön biofyysistä olemusta jopa niin, että sen ei tarvitse tehdä "tiliä" laisinkaan Henkiselle minuudelle. Tunne-elämä valitsee Mielen minän mukaisen käytöksen, jonka odotetaan sitten antavan halutun mukaisen kokemuksen, josta saatu tuntemus taas siirtyy Mielen minuuden tietoisuuteen. Mielen minuus analysoi saadun tuntemuksen ja käyttää eri aisteja biofyysisten viettien tyydyttämiseen käytösvalintojen avulla siten, että nautinnollisuus olisi mahdollisimman optimaalinen. Tässä funktiossa havaintoanalyysin ei välttämättä tarvitse kulkeutua laisinkaan Henkisen minuuden "korviin", vaan tapahtumat kulkevat rataa: Mielen minuus -tunne-elämä - käytös - kokemus - tuntemus - aistit - vietit - Mielen minuus.

Voidakseen olla varma siitä, että nautintojen maksimointia "ei häiritä" eli ettei Henkinen minuus aseta toiminnalle minkäänlaisia rajoituksia, voi yksilö käyttää esim. huumeita. Tämän seurauksena hänellä on "taju kankaalla" eli kaikkinainen yhteys lainalaiseen, Tajunnalliseen minuuteen on täysin poikki. Kuitenkin kaikista vääristäkin toiminnallisista painottavuuksista jää ihmiseen tuntemus, joka humalan häivyttyä ilmaisee itsensä Henkiselle minuudelle, josta se kulkeutuu edelleen lainalaiselle, Tajunnalliselle minuudelle. Tämän tiedonkulun ihminen mieltää ahdistuksena, pelkona, levottomuutena eli eriasteisina tuskatiloina, joiden tarkoituksena on ilmoittaa yksilölle, ettei tämä palvele omaa kokonaisuuttaan oikeapainotteisesti.

Mikäli Henkinen minuus ei ole saanut "ravintoa" lujittuakseen ja syventyäkseen siihen mittaan, missä se voi tyydyttää Tajunnallista minuutta, ei yksilöllä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa omaan, Mielen minuutta palvelevaan käyttäytymiseen, vaan "hullunmylly" voi jatkua valitettavan monen kohdalla jopa koko eliniän. Eli tavoiteltava tasapainotila - Taivasten valtakunta - jää unelmaksi.

Kun eri uskonnot puhuvat "pelastumisesta" ja "iankaikkisesta elämästä", ne tarkoittavat käsittääkseni vain ja ainoastaan oman Henkisen minän "vallankaappausta" Mielen minuudelta. Tällöin maksimaalinen biofyysisyyden tyydyttäminen lakkaa ja tilalle tulee oman ymmärryksen ja käsityskyvyn toteuttaminen kokonaisvaltaisesti yksilön omassa elämässä. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että Mielen minuus ei huolehtisi "alaisistaan", vaan sitä, että "huolenpito" tapahtuu uuden isännän alaisuudessa yksilön omien käsityskyvyllisten oikeudenmukaisuuskriteerien perusteella eli henkilö "pitää käskyt" ja käyttäytyy sen mukaisesti. Luonnollisesti yksilöiden oikeudenmukaisuustulkinnoissa on merkittäviä eroja, jos asiaa tarkastellaan kokonaisvaltaisesti, mutta näin ei ole tarkoituskaan tehdä. Tärkeintä yksilön tasapainoiselle ja itsetuntoa tyydyttävälle elämälle (ja kuolemalle) on toteuttaa rehellisyyttään ja tuntea oma totuutensa suhteessa ympärillä olevaan yhteisöön", laumaan.

Eli ennen kuin joku ulkopuolinen voi määritellä yksilön tasapainoisuutta, on tämän oltava määriteltävän kanssa henkisesti vähintäänkin samalla tasolla, mieluummin hieman "yläpuolella", voidakseen nähdä ja ymmärtää kaikki yksilön käyttäytymiseen liittyvät tekijät. Esimerkiksi kaikki omaehtoiset elämästä luopumiset eivät siis ole mielen sairaudesta johtuvia, vaan aivan arvotettavia, henkisesti valmiiden yksilöiden omasta oikeudentunteesta syntyviä toimintoja, joihin yhteiskuntien tulisi suhtautua niille kuuluvan arvon ja oikeutuksen mukaisesti. Kukaan meistä ei saa joutua kärsimään henkisesti kehittymättömämmän lähimmäisen toimenpiteistä vain sen vuoksi, ettei tämä ymmärrä tajunnallisia lainalaisuuksia samantasoisesti arvioitavanaan olevan henkilön kanssa.

Jos psykiatria vastaisuudessa pyrkii lisäämään ja kehittämään yksilöihin kohdistuvaa avunantoa, on sen ehdottomasti otettava huomioon ihmisen kokonaisjakauma ja analysoitava diagnosoinnin perusteet siten, että mikäli tutkittava yksilö suorittaa käytösvalintansa Henkisen minuuden antamien komentojen perusteella käyttäen tunne-elämästään pääpainotteisesti sen oikeudentunnon aluetta, on tämä hänelle koskemattomana sallittava eikä yleensä Mielen minuuden vinoumiin sovellettavia terapioita saa edes yrittää liittää tämän kaltaisiin tapauksiin.

Oikeus kuuluu myös itsensä löytäneille, ja sen toteuttamista helpottaa laki vapaaehtoisesta, aktiivisesta eutanasiasta.

On muistettava, että ihmisen elo ja kehitys käy täydellisestä biofyysisen Mielen minuuden halujen palvelemisesta mahdollisimman täydelliseen Henkisen minuuden tahdon toteuttamiseen. Suunta on siis edellä mainittu eikä päinvastainen. Niinpä aineellisuuden häviämisellä ei voi ollakaan suurta merkitystä yksilölle, joka on valmis mihin tahansa voidakseen toteuttaa Henkisen Minuutensa ja sitä kautta Tajunnallisuutensa kokonaisvaltaisen tahdon. Kuinka jokin "ammatillinen etiikka" voi edes kuvitella voivansa mennä lainalaisen kehityksen edelle? Ei kai etiikka ole kuin kiveen hakattu kirjoitus, jota ei voi muuttaa suuntaan eikä toiseen! Mikäli näin on, tarkoittaa se, että tuon etiikan noudattajat kieltävät lainalaisen, Tajunnallisen Minuuden käsitteellisyyden jatkuvan kehityksen tarkoituksellisuuden ihmiskunnassa. Itse en voisi tuollaiseen kategoriaan kuulua edes pakotettuna. Antakaamme siis yksilölle hänelle kuuluva oikeus päättää, jopa lähimmäisen vapaaehtoisesti avustamana, oman oikeudentuntonsa vaatimasta ja itseään koskevasta valinnasta ilman, että halvennamme hänen oikeuttaan totuuteen ja lakiin, niin luonnon kuin ihmistenkin laatimiin.

Eräs tapa osoittaa ymmärrystä edellä esitetyn suhteen on tukea kaikkia niitä toimenpiteitä, jotka tähtäävät eutanasialainsäädännön saattamiseen voimaan niin Suomessa kuin koko maailmassa.

Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä voidakseen todeta ja käsittää eron murhan ja omaehtoisen kuoleman välillä. Murha on aina kohteensa tahdon vastainen tapahtuma ja siksi täydellisesti vastoin kaikkia sopimuksia ja ihmisoikeuksia. Koska oikeus kuolla ja lopettaa oma elämä on ehdottomasti ainoa todellinen ja alkuperäinen yksilönoikeus, ei ole mitään väärää siinä, että joku tahtoo jonkin syyn takia kuolla ja sen johdosta haluaa saada myös ulkopuolista apua (ammattimaista ja aktiivista kuolinapua) tahtonsa toteuttamiseksi. Jokainenhan voi itse päättää elämänsä lopettamisesta monin eri tavoin päinvastoin kuin syntymästään, josta päätöksen tekevät ja vastuun kantavat ainoastaan kunkin yksilön vanhemmat. Tämä elämän tosiseikka onkin syynä siihen, miksei minun tarvitse tehdä minkäänlaista kuolemaani koskevaa sopimusta muiden ihmisten kanssa, olivatpa he sitten uskovaisia tai ateisteja. Minulla on siis täydellinen ja peruuttamaton oikeus päättää omasta kuolemastani yksin. (Tuota oikeutta myös käytän siinä vaiheessa, kun en enää voi auttaa lähimmäisiäni suoriutumaan elämästään hieman helpommin. Mutta niin kauan, kun maassamme ei ole voimassa eutanasialakia, joudun kantamaan aina mukanani "kuolemanpillerit", joiden avulla voin mahdollistaa oman tahtoni toteutumisen.) Elämäni kuuluu suurelta osin ruumiilleni, mutta kuolemani yksinomaan tajunnalleni ja ymmärrykselleni.

Niinpä Mielen minuutenikin on joskus sanova Tajunnalliselle minuudelleni: " ... ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä!" Toivon, ettette mahdollisen omaehtoisen poismenoni jälkeenkään kutsuisi minua murhaajaksi, koska en sitä todellakaan ole, vaan olen silloinkin ainoastaan toteuttanut minulle kuuluvan yksilönoikeuden.

"He who knows not, and knows not that he knows not, is a fool; shun him.

He who knows not, and knows that he knows not, is a child; teach him.

He who knows, and knows not that he knows, is asleep; wake him.

He who knows, and knows that he knows, is wise; follow him."
***
"Joka ei tiedä, ettei hän tiedä, on hullu; karta häntä.

Joka ei tiedä ja tietää, ettei hän tiedä, on lapsi; opeta häntä.

Joka tietää, eikä tiedä tietävänsä, hän nukkuu; herätä hänet.

Joka tietää, että hän tietää, hän on viisas; seuraa häntä."

The people are individuals. They are persons, who have the similar biological structure in general. Everybody has the heart, brains, lungs, skins and so on. The functions of common organs can then vary pretty much compared with separate individuals depending on quality of any organ. Someone of us has namely better lungs than we do, and we have then stronger heart than s/he does. So even the internal organs and the instincts with different sense's, which do serve separate biological organs, might have very divergent values according to individual persons. When the organs do function ideally, the feedback to the individual is very well balanced and tremendously placid, it feels good in every respect, indeed.

But if some sector of an individual structure would be emphasized too much divergently, the man does feel it very soon as an internal inexplicable "stress". e.g. as an uneasiness or an anxiety. However, when the person does feel that uneasiness for the first time, it's still not perilous, but alarming at any rate. That feeling of an anxiety will not yet take the life of man, but it is a serious message, that the conduct by an individual has been wrong and therefore the pressure on the emotional life's area will get out the sign, one kind of request, that the individual has to change the conduct in good time. Mostly (if not always) that sector of an emotional life, which does give that sign before, is our sense of justice. In other words, the press against the sense of justice is bigger than the press against an other sector of an individuals emotional area. We can say, that to have the balance between all sectors of Humans Ego is the most important winning-post in this existence. It is, however, very individual goal, because, like man said above, the balance of Humans Ego is depending on quite many things for different human beings. There are scarcely two men, who had exactly the similar components to use for growing up into the happy and well balanced life in this existence. No one of us does know anything at our birth about those possibilities we have to satisfy the basic needs in the situations, which we will meet in our life.

The pressure from outside world does begin pretty soon to conduce to the efforts of an individual, when s/he tries to get good balance between all parts of her/himself. To reach that stability inside oneself is even an impossibility for too many of human beings. Too many of us will unfortunately die without to know even that who s/he is or who s/he was, indeed.

Therefore, it might be interesting to peep into ourselves a bit sharper, that we could understand it better, what we are as individuals after, among and within this big and wide crowd on our dear blue earth, in this existing.

Before we can continue and go deeper into this theme, we have to know and realize all the time, that HUMANS EGO does consist of highest ego-level, which I call here the CONCIOUSNESS-EGO, bound by as well biological as humans laws, and two lower parts of Ego; Ego of Mind (taking care of biological part of human being , and Mental Ego caring of the comprehension of human).

Both of them are the "heads for their special area" and they can rotate and function quite separated from each other. Both can even make up "war situation" between each other, if they would be treated wrongly. Our behaviours "tell" easily about that prevalent state to the outsiders. One of the most typical states of "war-situation" is using too much alcohol or another narcotics, and thereby an intoxication nonsensical conduct. In that situation the internal anxiety (we call that often "hangover moral") does speak assuredly more clear to an individual demanding 'to stop', and to make as soon as possible some rectification to the wrong senses and instinct functions between Mental Ego and Ego of Mind or, in other words, the internal feeling ( = "the word of God" ) does ask one to change the conduct soonest possible...

Because the individuals have got own, divergent internal figures to grow up and realize, it is impossible very often to conduce those figures by the outside people. The man has to listen to that internal voice of himself , which is coming always from his Mental Ego. This part of Human's Ego is, contrary to the Ego of Mind, in connection with Conciousness-Ego so, that it does hear its message bound by different laws. This message is based on that truth, which the individual has got before from feelings and experiences of conduct, and it tells always the situation, where one is going to....

If in the persons infrastructure is no contact at all between feelings and the Mental Ego, s/he is not able to listen to her/his own obligations bound by laws, because the Conciousness-Ego "tells" nothing straight to the Ego of Mind, but every message and sign from that to both of the lower egos are running through the Mental Ego only. This happens despite the info does go also straight from Ego of Mind to the Conciousness-Ego and that needs not inevitably to go through the Mental Ego.

The Humans Ego is so formed by the united Conciousness-Ego, which does observe the Ego of Mind as well as the Mental Ego too, but which can affect directly the Mental Ego only because of its abstract character. The Ego of Mind leads on its side all biological and enjoyable functions required by an emotional life of human being and it has therefore the biological character, which can make activities without any contact at all with the Mental Ego and all its inclusive wills to choose the ideal conduct for every situation..

The Ego of Mind leads on its side all biological and enjoyable functions required by an emotional life of human being, and it has therefore the biological character, which can make activities without any contact at all with the Mental Ego and that's all inclusive will to choose the ideal conduct for every situation.

As we do know of old, the human being can not live very well balanced, if s/he feeds just her/his biological Ego of Mind forgetting wholly all wants of 'foods' from Conciousness-Ego for her/his Mental Ego. However, it seems to be so, that the individuals have shaped by birth to serve either her/his Ego of Mind, Mental Ego or the Conciousness-Ego, comprehensively and easy. The last mentioned might be the optimal goal, in which shape the eternal life can be "here and now". But, however, even that appears to be possible by stopping and listening to the Mental Ego and its messages, just as someone has said sometimes somewhere: "but seek ye first the Kingdom of God and his righteousness; and all these things shall be added unto You". In this context is it pertinent to remember, that the same person said too: "..the Kingdom of God is within you".

Anyway, if I can come very first to the standstill and be more attentive for listening to my Conciousness-Ego, that has time enough to send messages bound by law to my Mental Ego, which can now choose my conduct by the sense of justice, which on its side is absolutely the most important part of an one's emotional life area. In that way I can obtain the state, where the optimal balance between my lower egos and Conciousness-Ego can be possible, for as we can observe from the scheme of HUMANS EGO (encl.), the information between Ego of Mind and Conciousness-Ego is running one-way only, from the Ego of Mind to the Conciousness-Ego.

Therefore, no doubt, the Ego of Mind can reach the stability just through the Mental Ego, so that the Mental Ego becomes the host (the Father) to Ego of Mind. There is no another alternative.

"Not every one that saith unto me, Lord, Lord, shall enter into the kingdom of heaven; but he that doeth the will of my Father…"

The person, who has a high mental level can therefore "discuss" obediently with her/his Conciousness-Ego and choose the right, by laws bound conduct and "keep the commandments". By someone this kind of obedience does grow up so far that the requests of an emotional life of Ego of Mind no longer are primary, but the Ego of Mind has to be satisfied with that, what kind of conduct the sense of justice of an individual will choose. This kind of person can not be mentally ill or insane, because no thing of her/his conducts are coming from Ego of Mind, but from the Mental Ego, which the individual wants to serve as slavishly (extreme as the monks in monastery).

However, the absolute majority of the human beings are first listening to the Ego of Mind and its wills and the desires of different instincts. That's, why the servants of Mental Ego, which ones are quite too few among the people, look like pretty odd and like to be some kind of risk to the majority, for they are not any longer afraid of the biological threatening or scaring, but their luck and happiness are instead wholly depended on an approval of their Mental Ego. For that reason is not right to press those individuals in to 'the common form' of the average people, because not only individually, but also collectively the Ego of Mind can never get order direct from the Conciousness-Ego, but from the Mental Ego of human being. How could it then be possible, that the individual waiting still on the Ego of Mind, might get some message of rightfulness and conformity to law from some other similar one? In no way!

When the psychiatrists try to cure some individual's 'stress' and to induce her/him to the ostensible stability and "normal life", it happens very often, that the humans comprehensiveness will be forgotten or misunderstood by the nursing psychologist, who on her/his side can work just with that knowledge s/he has of the functions of Ego of Mind and its "normalities" as though the infrastructure of the Mental Ego should have nothing to do with the conducts of an individual at the highest level, where s/he is "ready and perfect" even to leave the biological Ego of Mind (=to die, like Jesus used to be done at his time), if it is needed. And the individual alone can know that, no one of outsiders.

Due to the facts above it happens very big and unjust aberrations within the public health, concerning often the individuals with very high mental capacity and whose conducts are due to that reason mostly very odd and divergent and as well as distinctive from all environment.

As we can notice from the chart of Humans Ego (encl. this article), the Ego of Mind does reign predominantly the biological part of an individual even so hardly, that it's not needed to do any "account" at all for the Mental Ego, but the emotional life does choose same conduct directly by an input of Ego of Mind, waiting for a given feeling. By different conducts the Ego of Mind does use separate senses for optimal satisfaction of an instinct (there the social life is mostly important). In this function the analyse will not necessary go to the Mental Ego, but the activities can independently go on that circle only;

EGO of MIND-EMOTIONAL LIFE-CONDUCT-FEELING SENSE'S-INSTINCTS-EGO of MIND and so on...

To be sure that nothing can inconvenience the circulation before, the individual can e.g. use narcotics or alcohol. As a result of that s/he has the contact broken between two lower egos, but the "info" is running despite that from the Ego of Mind to the Conciousness-Ego, bound by law. Because of that, after the effect of e.g. drinking of alcohol is gone, the conciousness Ego sends the sign to the Mental Ego, which makes the bad feeling by the sense of justice on an area of emotional life and the person feels that as an anxiety or an uneasiness for example. With an other word the human being gets the wordless message from Mental Ego, that s/he is not serving her/himself in best and well balanced way, indeed.

If the Mental Ego has not got "food" enough to become strong and 'perfect' ( = be ye therefore perfect, even as your Father, which is in heaven, is perfect ), when it can serve well the Conciousness-Ego, the individual has no chance to influence any way to her/his own, the Ego of Mind serving conduct, but the earlier named "hurly-burly" can be continued through one's life. So the eligible stability and balance between the conciousness-, Mental- and Ego of Mind ( compare: "Father - Son and Holy Spirit" ) will be just "the big dream" for ever.

When the different religions are talking about "to be saved" or "never-ending life", it means, I think, just and only an interference by own Mental Ego. In that phase the maximal satisfaction of biological part of Human's Ego will be ended and the person begins to realise her/his own intellectual comprehension all-inclusively in life (and in death). This means not, however, that The ego of Mind wouldn't care of its "employers" at all, but now the treatment will happen by "all low and order", the human being begins to keep the " commandments". After this "interference" the man cannot do behave against himself despite the words of other people. Just therefore every one, who tries to analyse one's balance, must be at least at same mental level with her/him, willingly a little bit more above, before it is possible to see all factors, which influence the conduct of any individual.

For example, not at all of all suicides are resulted of some mental illness but quite respected and valuable decisions, which are coming from the voluntary will of an individual and which are based on her/his right to choose conduct. Because of this fact the communities must take a more serious attitude to the active, voluntary euthanasia. Nobody should need to suffer from the activities of mentally more undeveloped neighbours, despite the fact that they are a big majority of the population. Hopefully the psychiatry will in future put more value to all factors expressed above, and pay attention to the individuals own will and views. Despite the food and rest, the "perfect" Mental Ego has namely no necessity to receive from the biological world, neither from outside nor inside, but is suffering, if it must be living against its Own Will and Conciousness-Ego.

The right deciding for own life must be permissible also for them, who have found themselves, and the law for voluntary, active euthanasia would help to realize that very decisively.

We have always to remember, that the development in this existence is running a hundreds of percent from the Ego of Mind to the "Perfect Mental Ego". The direction is although this, no opposite. Therefore the resignation from all physical subjects is no problem at all for "Perfect Mental Ego". It can leave everything when or where ever that is necessary by the Will of the Conciousness-Ego. How can then some vocational ethics prevent the individual, who wants to carry out her/his biggest and most important right and will, butting into effect some operative law for an active, voluntary euthanasia around the world. The physician ethics cannot be like a lapidary , which can never be changed for the better. Should it not follow first of all the development of the mankind and its understanding? I could never belong to that kind of category, not even being forced to do that.

There is not needed to be any sharp intellectual, that we can realize and understand the difference between murdering and killing due to own will. The murder is always opposed to the will and wish of its object and therefore that is wholly against all the agreements and rights of human beings. Because the right to die and to end own life is absolute the one and only, pure and native individual right, there is nothing wrong, if somebody wants to die and also would ask and get some outer aid (active voluntary euthanasia) for making true that desire . For example everybody can end his own life by many different ways, if needed, but nobody can prevent about his/her own birth. The parents of ours have had the right to realize that mind. This is the main reason, why I don’t need to do any agreement between the other people (religious or atheist) concerning my passing away, but I have the completely and indisputable right to decide over my own life and its ending (and I will also use that right in time, when I can not any longer help and aid my fellow-men, but on the contrary the other people should take over me and help me to live on against my own will). Therefore I do carry the “death-pills” always with me to everywhere as long as there is no law to get an active, voluntary euthanasia). My life belongs mostly to my mind, but my death belongs to my understanding and comprehension, merely and only! So also my mind has once to say to my understanding: “…nevertheless not my will, but thine, be done.” Please, don't call me therefore to be any murderer, if I will use an euthanasia, but the one, who independently realizes the human right only!

Let's allow to the individual that legal right to decide for her/his own fate concerning the way to die, even so, that the voluntary neighbours could be helpful to realize that right openly. One way to express having understood the human rights completely, is to support all those activities and efforts, which are assisting to get through the legislative proposal for an assisted voluntary euthanasia in every countries around the world. This law only will usher the individual's self-determination to be almost complete.

I think, that even if I, myself, might see the principles of human beings quite differently, I have no right to prevent anybody requesting and getting some voluntary outside aid for an euthanasia ( I don't mean requests of the mentally ill people, them every community must absolutely take good care of ), if the request of petitioner does satisfy the examiners of law in question, but I have to vote for an active euthanasia law, not against, because that law would be enable only, not imperative or forcing under any circumstances.

*/The German author Henryk M. Broder recently told the Dutch Newspaper "DeVolkskrant" that young Europeans who love Freedom, better emigrate. Europe as we know it will not exist twenty years from now./* */While sitting on a terrace in Berlin , Broder pointed to the other customers and the passers and said, "We are watching the world of yesterday."/* */Europe is turning Muslim.. As Broder is sixty years old he is not going to emigrate. "I am too old," he said. However, he urged young people to get out and "move to Australia or New Zealand. That is the only option they have if they want to avoid the plagues that will turn the old continent uninhabitable."/* */Many Germans and Dutch, apparently, did not wait for Broder's advice. The number of emigrants leaving the Netherlands and Germany has already surpassed the number of immigrants moving in. One does not have to be prophetic to predict, like Henryk Broder, that Europe is becoming Islamic./* */Just consider the demographics./* */The number of Muslims in Contemporary Europe is estimated to be 50 million./*

*/ It is expected to double in twenty years. By 2025, one third of All European children will be born to Muslim families./* */- Today Mohammed is already the most popular name for newborn boys in Brussels, Amsterdam, Rotterdam, and other major European cities./* */Broder is convinced that the Europeans are not willing to oppose Islamization. "The dominant ethos," he told De Volkskrant, "is perfectly Voiced by the stupid blonde woman author with whom I recently debated./* */She said that it is sometimes better to let yourself be raped than to risk serious injuries while resisting. She said it is sometimes better to avoid fighting than run the risk of death."/* */In a recent Op-Ed piece in the Brussels newspaper De Standard the Dutch(gay and self-declared "humanist") author Oscar Van Den Boogaard refers to Broder's interview. Van den Boogaard says that to him coping with the islamization of Europe is like "a process of mourning." He is overwhelmed by a "feeling of sadness."/* */"I am not a Warrior," he says, "but who is? I have never learned to fight for my freedom. I was only good at enjoying it."/**/Consider that in all of Europe no one under the age of 65 has picked up arms in defence of their country. That task has been borne by the United States since Hitler surrendered in 1945./* */As Tom Bethell wrote in this month's American Spectator: "Just at The most basic level of demography the secular-humanist option is not Working." But there is more to it than the fact that nonreligious people tend not to have as many children as religious people, because many of them prefer to "enjoy" freedom rather than renounce it for the sake of children./* */Secularists, it seems to me, are also less keen on fighting. Since they do not believe in an afterlife, this life is the only thing they have to lose. Hence they will rather accept submission than fight. Like the German feminist Broder referred to, they prefer to be raped than to resist./* */"If faith collapses, civilization goes with it," says Bethell. That is the real cause of the closing of civilization in Europe /* */Islamization is simply the consequence. The very word Islam means "submission" and the secularists have submitted already. Many Europeans have already become Muslims, though they do not realize it or do not want to admit it./* */Some of the people I meet in the U. S. are particularly worried about the rise of anti-Semitism in Europe . They are correct when they fear that anti-Semitism is also on the rise among non-immigrant Europeans. The latter hate people with a fighting spirit. Contemporary Anti-Semitism in Europe (at least when coming from native Europeans) is related to anti- Americanism./* */People who are not prepared to resist and are eager to submit, hate others who do not want to submit and are prepared to fight. They hate them because they are afraid that the latter will endanger their lives as well. In their view everyone must submit./* */This is why they have come to hate Israel and America so much, and the small band of European "Islamphobes" who dare to talk about what they see happening around them. West Europeans have to choose between submission (Islam) or death. I fear, like Broder, that they have chosen submission - just like in former days when they preferred to be Red rather than dead./* */Europeans apparently never read John Stuart Mill: "War is an ugly thing, but not the ugliest of things; the decayed and degraded state of moral and patriotic feeling which thinks nothing is worth a war, is worse."/* */"A man who has nothing which he cares more about than he does about his personal safety is a miserable creature who has no chance at being free, unless made and kept so by the exertions of better men than himself."/*

You've got to be taught to hate and fear.
You've got to be taught from year to year.
It's got to be drummed in your dear little ear.
You've got to be carefully taught.
You've got to be taught to be afraid
Of people whose eyes are oddly made,
And people whose skin is a different shade.
You've got to be carefully taught.
You've got to be taught before it's too late;
Before you are six or seven or eight;
To hate all the people your relatives hate.
You've got to be carefully taught.

My Special List

I have a list of folks I know
all written in a book,
And every now and then
I go and take a look.

That is when I realize these names
they are a part,
not of the book they're written in
but taken from the heart.

For each name stands for someone
who has crossed my path sometime,
and in that meeting they have become
the reason and the rhyme.

Although it sounds fantastic
for me to make this claim,
I really am composed
of each remembered name.

Although you're not aware
of any special link,
just knowing you, has shaped my life
more than you could think.

So please don't think my greeting
as just a mere routine,
your name was not
forgotten in between.

For when I send a greeting
that is addressed to you,
it is because you're on the list
of folks I'm indebted to.

So whether I have known you
for many days or few,
in some ways you have a part
in shaping things I do.

I am but a total
of many folks I've met,
you are a friend I would prefer
never to forget.

Thank you for being my friend!

When you get off the bridge, do not turn right or left, but keep straight. You are

consciousness, where is no any God or Faith necessary to be served, but only the Truth)!

Ehkäpä sait lukemastasi ja näkemästäsi jotain uutta ajattelemisenaihetta elämääsi. Tervetuloa uudelleen!

Thank You for visiting also my sites. I hope You got on well here, and after having read all above You did find also something new things to think about. You are always welcome to visit again!

Designed by Simba

TOIVOTTAVASTI TUNSIT SAMOIN KUIN MINÄ - OLI NIIN LÄMMIN OLLA LÄHELLÄ SINUA!

HOPEFULLY YOU FELT LIKE ME - IT WAS SO

CAPTIVATING TO BE CLOSE TO EACH OTHER!